You call this unhappy dog?

Ensimmäinen postaukseni sai melkoisesti positiivista mainintaa. Kiitos kaikille sen lukeneille ja erityisesti niille jotka siihen kommentoivat :) Palaute on minulle todella tärkeää, oli se hyvää taikka huonoa. Toivon että jatkossakin saan rakentavaa palautetta niin teksteistäni, kuin blogin ulkoasusta yms. Blogin pitäminen on minulle aivan uusi asia, joten kaikki neuvot sen suhteen ovat erittäin tervetulleita!

Tällä kertaa kirjoitan pääsääntöisesti koirista. Tarkemmin sanottuna, minun koiristani.
Tirppa on rodultaan mittelspitz, ikää tulee mittariin 8-vuotta tänä syksynä. Se on paras ystäväni, ollut siitä asti kun sain sen pentuna. Tirpan kanssa käytiin koirakouluja sen ollessa nuori; pentukursseja sekä perus- ja arkitottelevaisuuskursseja. On harrastettu agilityä ja sille on opetettu melkoinen liuta temppuja. Tirppa onkin mitä mahtavin perhe-, harrastus- ja seurakoira! Ilopilleri-luonteensa vuoksi tämä tiitiäinen onkin saanut suurta suosiota niin lasten- kuin varttuneempienkin joukossa. 

Koirankouluttajana ja laumanjohtajana olen määrätietoinen, vaativa ja tiukka. Tarkkailen koiran käytöstä kaiken aikaa; mitä sen kehonkieli kertoo sen mielialasta, energiatasosta ja terveydentilasta. Jos koira on väsynyt eikä se jaksa keskittyä, on parempi jatkaa koulutusta myöhemmin. 
   Minulle on joskus sanottu, että koirani ei voi olla onnellinen koska komennan sitä jatkuvasti, matalalla äänensävyllä ja "ankarasti". Mielestäni on tärkeää luoda koiralle tietyt rajat, aivan kuten lapsillekin. Tässä muutamia kuvia Tirpasta jotka otin pari viikkoa sitten:

Molemmat silmäteräni ♥

Energinen koira.

Kuuliainen koira.

Tottelevainen koira.

Ajattelevainen koira.

Omapäinen koira.

Roskia suussa, hihih :P

PLAYTIME!

One happy dog and a happy couple~

Väittäisin, että Tirppa on erittäin onnellinen ja hyvinvoiva koira. Jokainen tietysti olkoon omaa mieltään ja tehköön jokainen omat johtopäätöksensä.
   Koirakoulukursseja käydessäni totesin, jo ala-asteikäisenä, että "opettajamme" koulutusmetodit eivät ole mieleeni. Hänen tapansa olivat minusta "vanhoja ja klassisia", mutta ne eivät toimineet oman koirani kanssa. Tiesin, että olisi turhaa yrittää kouluttaa Tirppaa hänen oppiensa mukaan. Hän opetti minulle joitain asioita, mutta useimmista opeista ei ollut meille juurikaan apua.
   Otan esimerkiksi hihnassa kulkemisen: monelle on saatettu opettaa, että koira oppii kulkemaan kauniisti vierellä ja olemaan vetämättä kun vaihtaa suuntaa aina koiran vetäessä. Tässä on pointtina se, että "koira palkitsee itse itseään" kulkemalla tiettyyn suuntaan - ja vetämällä se pääsee tavoitteeseensa ihmiseltään lupaa kysymättä. Tästä päästään ongelmaan, joka minulla ja Tirpalla oli sen ollessa vielä pieni: Tirppa oli erittäin innokas liikkumaan, ja se veti hihnassa joka suuntaan. Sitä ei kiinnostanut, mihin suuntaan mentiin, kunhan vain mentiin, ja reippaasti. Eli suunnan muutos (jonka oli tarkoitus viedä koira kauemmas määränpäästään) ei auttanut lainkaan. Koira vain sekosi jatkuvasta suunnan muutoksesta ja sinkoili ympäriinsä. Näin sain kuitenkin ohjeeksi tehdä, ja yritin toimia kuten pyydettiin. Ilman toivottuja tuloksia.
Huomasin itse, että saavutan paremman tuloksen kun käsken Tirppaa pysähtymään, ja istumaan. Jos se vilkuili ympärilleen eikä kiinnittänyt mitään huomiota minuun, vaadin sitä. Kun koira oli rauhallinen ja katsoi taas minuun (pyysi lupaa), voitiin lähteä liikkeelle. Jos sinkoilu, vetäminen ja joka ilmansuuntaan hyppely jatkoi, sama toistui. Karvapylly maankamaraan ja siinä se sitten istui, kunnes rauhottui.

Olin jo nuorena varsin tomera ja itsevarma opettamaan koiriani. Tietysti, olin vasta lapsi ja aivan kokematon, mutta vahva luonteeni auttoi paljon. Jotkut ystävänikin pyysivät apua lemmikkiensä (erityisesti koirien) kanssa, kun he (tai heidän vanhempansa) eivät tienneet mitä pitäisi tehdä. Oli tilanteita jossa koira/koirat olivat eroahdistuneita, eivät totelleen kaikkia perheenjäseniä, purivat, vetivät hihnassa, rähisivät toisille koirille tai eivät uskaltaneet kulkea rappusissa. Ongelmia oli monenlaisia, niin kuin perheitä ja koiriakin. Mielestäni on jopa hieman hauskaa, että ystäväni ja heidän vanhempansa luottivat minuun eläinasioissa ja pyysivät apuani, vaikka ikää oli vasta n. 12-vuotta. Arvostan tätä asiaa silti kovasti, edelleenkin. Minulle on tärkeää että mielipiteisiini luotetaan, ja että ihmiset uskovat minun olevan hyvä eläinten kanssa.

Meillä on ollut lähes aina eläimiä kotona, joten olen kasvanut niin koiran-, kissan-, kuin jyrsijänkarvojenkin keskellä. Ensimmäinen koirani oli greyhounduros Mikki, joka opetti minulle paljon. Vaikka Mikki oli meillä varsin lyhyen aikaa, sen laumaan sopeutumattomuuden takia, siitä tuli minulle valtavan tärkeä. Mikki oli luonteeltaan kuin ihmisen mieli, se rakasti ihmisiä ja tuntui ettei se välittänyt piirun vertaa lajiseurastaan. Näin ollen se ei kunnioittanut lauman ylempiarvoisia koirajäseniä ja riitaa syntyi. Koirasta oli siis luovuttava, vaikka se oli nuoren lapsen rakas lemmikki. Suru oli kova, ja on yhä edelleen. Mikki oli koira, joka kulki vierelläni ilman rihman kiertämää (lue: hihnaa) missä tahansa, ilman pelkoa siitä että se lähtisi metriäkään kauemmaksi minusta.
   Mieleeni muistui erään pojan kaverilleen lausumat sanat, kun olimme Mikin kanssa käyneet rannalla uimassa. Ne kuuluivat jotakuinkin näin: "Hahah! Koiraha on isompi kun tyttö ja seuraa perässä ilman hihnaa!" Poikien ilmeet olivat hämmästyneet, mutta ilahtuneet. He olivat minua vanhempia, ainakin 16-vuotiaita. Muistan tuon hetken varmasti ikuisesti. Voi kuinka ylpeä olinkaan koirastani, joka niin kuuliaisena seurasi minua - vieläpä julkisella paikalla! Löysin yhden kuvan Mikistä, pahoittelen sen kännykkäkamera-laatua:

Kiitos kaikesta Mikki-poika, en unohda sinua ♥ 

Luulen että nyt on aika lopetella tällä kertaa. Asiaa on taas paljon, ehkä liikaakin, ja se ryöppyää jo melko hallitsemattomasti.

Postauksen opetuksena siis oli (tai näin ainakin yritin itseäni ilmaista):

1. Muodosta itse omat mielipiteesi. Kerää tietoa, kysele muiden mielipiteitä ja tee päätelmiä. Mutta viimekädessä teet itse valintasi, älä ole puolesta tai vastaan mitään tai ketään - ilman hyviä perusteita!

2. Painotan jälleen; Olemme kaikki erilaisia. Kaikki koirat eivät opi samalla tavalla, samoilla metodeilla. Voin neuvoa kuinka opetat koirasi kulkemaan nätisti vierellä, mutten voi taata toivottua lopputulosta, ellen tutustu sinuun ja koiraasi tarkemmin. Kun tuntee koiran sekä koiran kouluttajan/isännän/emännän/hoitajan/yms, on helpompi määritellä kuinka yhteistyötä pitäisi parantaa ja kehittää. Positiivinen asia on, että kaikille koirakoille (koira + ihminen) on mahdollista löytää tehokas tapa kommunikoida ja oppia.

Nyt loppukevennyksenä haluan jakaa kuvan, jota olen piilotellut kovalevyllä jo aivan liian pitkään:

Tässähän me Tirpan kanssa, vuosi lienee 2006
Enjoy.

Kiitän ja kuittaan nyt tältä erää. Kaikki kommentit ovat lämpimästi tervetulleita! Myös toiveita blogin sisällöstä saa yhä esittää!

- Mosse