This was a really good day

Nyt tiedossa kuvia ja pientä tarinaa fretti-herrasta, Sisusta :)

Sisu a.k.a. Nakki on siis ensimmäinen ja ainoa frettini. Ikää tulee elokuussa 5 vuotta, mikä minua vähän huolettaakin. Sisu sairastaa todennäköisesti Waardenburgin syndroomaa, joka on geneettinen sairaus ja aiheuttaa erilaisia kehityshäiriöitä. Waardenburg-fretit kuuroutuvat usein, näkö saattaa olla huono, jaloissa voi esiintyä virheasentoja ja häntä voi olla normaalia lyhyempi. Tasapaino-ongelmat ovat yleisiä edellä mainituista syistä. Sairailla freteillä on havaittu myös hermostollisia ongelmia, käytöshäiriöitä ja älykkyyden alenemista.
   Sisulla merkittävimmät oireet ovat juurikin alhainen älykkyys, huono tasapaino ja näkö. Sairaus tekee herrasta erittäin omalaatuisen - Sisu osaa olla hurmaava "hölmön" luonteensa ja kömpelyytensä takia. On kuitenkin erittäin surullista joutua varautumaan siihen, että oma lemmikki saattaa kuolla ihan koska tahansa. Waardenburgia sairastavat fretit eivät lähes koskaan elä yli 5-vuotiaiksi! Oikeanlainen ruokavalio on tärkeä jokaiselle lemmikille, mutta erityisesti Sisun tapauksessa hyvä ruoka on ratkaisevassa asemassa sen elämän kannalta.

Terveet fretit saattavat elää kymmenvuotiaiksi, joskus jopa pidempäänkin. Sisulla eliniänodote on korkeintaan tuo 5-vuotta, joka tulee aivan kohta täyteen..

Ostimme Sisun vuonna 2008 Puutorin akvaariosta, joka oli paha virhe. Olin nuori enkä osannut ajatella, että eläinkaupasta ei frettiä pidä ostaa. Sisu on luultavasti peräisin Hollannista tai Tanskasta, jossa frettejä tuotetaan valtavia määriä, niin lemmikeiksi kuin koe-eläimiksikin. Terveydestä ja puhtaista sukulinjoista ei välitetä. Sisun taustat ovat täysin tuntemattomat, ei ole tietoa sen kasvattajasta tai vanhemmista. Se oli sirutettu ja korvamerkitty, mukana tuli myös EU-passi. Muita tietoja fretin alkuperästä ei ole.

   Taustasta ja alkuperästään huolimatta, Sisu on todella ihana lemmikki. Normaalia frettiä se ei juurikaan muistuta, sillä frettimäistiä piirteitä Sisussa ei oikeastaan ole. Sisu ei piilottele esineitä, ei leiki tai "metsästä" leluja. Se on todella kömpelö; huono kiipeämään ja kompastelee kävellessä sekä juostessa. 

   Parasta Sisussa on sen rauhallisuus ja erittäin kiltti luonne. Se ei ole koskaan purrut ketään, vaikka pentuna tietysti maisteli kaikkea suuhun sopivaa. Sekin loppui helposti koulutuksen myötä. Tähän asti elämääni olen tavannut ainoastaan frettejä, jotka purevat. Enemmän tai vähemmän. Se saattaa olla vain pientä näykkimistä leikin lomassa, tai täysin luonnotonta ja raivokasta. 

   Meille tuli viime kesänä frettineitokainen, josta oli tarkoitus tulla Sisulle kaveri. Tyttö kuitenkin ilmeni päästään täysin vialliseksi. Sitä ei yksinkertaisesti voinut käsitellä ilman, että se kävi kiinni käteen, jalkaan tai mihin tahansa mikä hampaisiin ulottui. Fretti ei selkeästi ollut ahdistunut hyökätessään, sillä se saattoi käydä päälle missä tahansa tilanteessa. Sen tapa purra, oli jotain, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Jos fretti sai hampaansa kiinni johonkin (yleensä minun sormeeni), se ei irrottanut siitä moneen minuuttiin. Useaan otteeseen sain luuhun asti ulottuvat reiät käteeni. Ja voin kertoa, että se sattui. Frettien hampaat on tarkoitettu repimään lihaa sekä murskaamaan luita. Yli sentin mittaiset kulmahampaat uppoavat oikein mukavasti ihmissormeen, jos fretti vain näin haluaa.

Onneksi näitä "pipipäisiä" yksilöitä on kuitenkin harvassa. Kyseinen fretti oli peräisin saksalaiselta frettitehtailijalta, joka on yksi Euroopan pahamaineisimmista kasvattajista. Kyseinen tyttöfretti päätyikin piikille lemmikiksi sopimattoman luonteensa takia.

Painotan jälleen, kuinka tärkeää on harkita tarkasti, mistä lemmikkinsä hankkii! Vaikka olen nykyään sitä mieltä, että fretin (tai muunkaan eläimen!) ostaminen eläinkaupasta (ja tietämättä taustoja) oli väärin, en silti kadu että Sisu päätyi elämääni.
Lemmikin hankinnasta, kasvattajista ja eläinkaupoista on tulossa täysin oma postaus, jossa kerron sitten paljon lisää aiheesta.

Nyt kuitenkin vähän mukavampiin ajatuksiin! Olimme siis tänään Marian ja Sisu-fretin kanssa vähän ulkoilemassa. Ja voi pojat, miten meillä oli kivaa! :) Valjaat eivät kuulu Sisun lempiasioihin, mutta ulkona mönkiminen on sitäkin hauskempaa. Alla muutamia kuvia :)

Sisu "kiipeämässä" puuhun.

"Syliin!"

Turvassa "äipän helmoissa" :)

"Suukko?" - EI KIITOS!

Ruohonjuuritasolla.

 

"Kuuleppas nyt Sisu.."

Lepohetki :)

Tässä me juostaan..

.. tässäkin me juostaan.

Valioyksilöni! 

Söpöli :3

Miten rakastankaan noita pieniä kulmahampaita! ♥

Sisu valloittaa kukkulan.

Sisu kaivaa tunnelin.

Sisu tunnelissa.

Sisu pussaa Mariaa silmään. Marian suukko menee huti :P

Rakkaat ♥

"Sisu, et sä täältä voi kulkea, en pääse perässä!" ".. Noh, mennään sitten.."

"Tässä on pehmeä lötkötellä" :)

Vauhti päällä :D

Lepohetki, jälleen :')

Hellyyshetki ♥

Hassu hillerini ♥

"Tässä on hyvä." :)

Rakkaat ♥

Eskimopusu!

- Mosse

You call this unhappy dog?

Ensimmäinen postaukseni sai melkoisesti positiivista mainintaa. Kiitos kaikille sen lukeneille ja erityisesti niille jotka siihen kommentoivat :) Palaute on minulle todella tärkeää, oli se hyvää taikka huonoa. Toivon että jatkossakin saan rakentavaa palautetta niin teksteistäni, kuin blogin ulkoasusta yms. Blogin pitäminen on minulle aivan uusi asia, joten kaikki neuvot sen suhteen ovat erittäin tervetulleita!

Tällä kertaa kirjoitan pääsääntöisesti koirista. Tarkemmin sanottuna, minun koiristani.
Tirppa on rodultaan mittelspitz, ikää tulee mittariin 8-vuotta tänä syksynä. Se on paras ystäväni, ollut siitä asti kun sain sen pentuna. Tirpan kanssa käytiin koirakouluja sen ollessa nuori; pentukursseja sekä perus- ja arkitottelevaisuuskursseja. On harrastettu agilityä ja sille on opetettu melkoinen liuta temppuja. Tirppa onkin mitä mahtavin perhe-, harrastus- ja seurakoira! Ilopilleri-luonteensa vuoksi tämä tiitiäinen onkin saanut suurta suosiota niin lasten- kuin varttuneempienkin joukossa. 

Koirankouluttajana ja laumanjohtajana olen määrätietoinen, vaativa ja tiukka. Tarkkailen koiran käytöstä kaiken aikaa; mitä sen kehonkieli kertoo sen mielialasta, energiatasosta ja terveydentilasta. Jos koira on väsynyt eikä se jaksa keskittyä, on parempi jatkaa koulutusta myöhemmin. 
   Minulle on joskus sanottu, että koirani ei voi olla onnellinen koska komennan sitä jatkuvasti, matalalla äänensävyllä ja "ankarasti". Mielestäni on tärkeää luoda koiralle tietyt rajat, aivan kuten lapsillekin. Tässä muutamia kuvia Tirpasta jotka otin pari viikkoa sitten:

Molemmat silmäteräni ♥

Energinen koira.

Kuuliainen koira.

Tottelevainen koira.

Ajattelevainen koira.

Omapäinen koira.

Roskia suussa, hihih :P

PLAYTIME!

One happy dog and a happy couple~

Väittäisin, että Tirppa on erittäin onnellinen ja hyvinvoiva koira. Jokainen tietysti olkoon omaa mieltään ja tehköön jokainen omat johtopäätöksensä.
   Koirakoulukursseja käydessäni totesin, jo ala-asteikäisenä, että "opettajamme" koulutusmetodit eivät ole mieleeni. Hänen tapansa olivat minusta "vanhoja ja klassisia", mutta ne eivät toimineet oman koirani kanssa. Tiesin, että olisi turhaa yrittää kouluttaa Tirppaa hänen oppiensa mukaan. Hän opetti minulle joitain asioita, mutta useimmista opeista ei ollut meille juurikaan apua.
   Otan esimerkiksi hihnassa kulkemisen: monelle on saatettu opettaa, että koira oppii kulkemaan kauniisti vierellä ja olemaan vetämättä kun vaihtaa suuntaa aina koiran vetäessä. Tässä on pointtina se, että "koira palkitsee itse itseään" kulkemalla tiettyyn suuntaan - ja vetämällä se pääsee tavoitteeseensa ihmiseltään lupaa kysymättä. Tästä päästään ongelmaan, joka minulla ja Tirpalla oli sen ollessa vielä pieni: Tirppa oli erittäin innokas liikkumaan, ja se veti hihnassa joka suuntaan. Sitä ei kiinnostanut, mihin suuntaan mentiin, kunhan vain mentiin, ja reippaasti. Eli suunnan muutos (jonka oli tarkoitus viedä koira kauemmas määränpäästään) ei auttanut lainkaan. Koira vain sekosi jatkuvasta suunnan muutoksesta ja sinkoili ympäriinsä. Näin sain kuitenkin ohjeeksi tehdä, ja yritin toimia kuten pyydettiin. Ilman toivottuja tuloksia.
Huomasin itse, että saavutan paremman tuloksen kun käsken Tirppaa pysähtymään, ja istumaan. Jos se vilkuili ympärilleen eikä kiinnittänyt mitään huomiota minuun, vaadin sitä. Kun koira oli rauhallinen ja katsoi taas minuun (pyysi lupaa), voitiin lähteä liikkeelle. Jos sinkoilu, vetäminen ja joka ilmansuuntaan hyppely jatkoi, sama toistui. Karvapylly maankamaraan ja siinä se sitten istui, kunnes rauhottui.

Olin jo nuorena varsin tomera ja itsevarma opettamaan koiriani. Tietysti, olin vasta lapsi ja aivan kokematon, mutta vahva luonteeni auttoi paljon. Jotkut ystävänikin pyysivät apua lemmikkiensä (erityisesti koirien) kanssa, kun he (tai heidän vanhempansa) eivät tienneet mitä pitäisi tehdä. Oli tilanteita jossa koira/koirat olivat eroahdistuneita, eivät totelleen kaikkia perheenjäseniä, purivat, vetivät hihnassa, rähisivät toisille koirille tai eivät uskaltaneet kulkea rappusissa. Ongelmia oli monenlaisia, niin kuin perheitä ja koiriakin. Mielestäni on jopa hieman hauskaa, että ystäväni ja heidän vanhempansa luottivat minuun eläinasioissa ja pyysivät apuani, vaikka ikää oli vasta n. 12-vuotta. Arvostan tätä asiaa silti kovasti, edelleenkin. Minulle on tärkeää että mielipiteisiini luotetaan, ja että ihmiset uskovat minun olevan hyvä eläinten kanssa.

Meillä on ollut lähes aina eläimiä kotona, joten olen kasvanut niin koiran-, kissan-, kuin jyrsijänkarvojenkin keskellä. Ensimmäinen koirani oli greyhounduros Mikki, joka opetti minulle paljon. Vaikka Mikki oli meillä varsin lyhyen aikaa, sen laumaan sopeutumattomuuden takia, siitä tuli minulle valtavan tärkeä. Mikki oli luonteeltaan kuin ihmisen mieli, se rakasti ihmisiä ja tuntui ettei se välittänyt piirun vertaa lajiseurastaan. Näin ollen se ei kunnioittanut lauman ylempiarvoisia koirajäseniä ja riitaa syntyi. Koirasta oli siis luovuttava, vaikka se oli nuoren lapsen rakas lemmikki. Suru oli kova, ja on yhä edelleen. Mikki oli koira, joka kulki vierelläni ilman rihman kiertämää (lue: hihnaa) missä tahansa, ilman pelkoa siitä että se lähtisi metriäkään kauemmaksi minusta.
   Mieleeni muistui erään pojan kaverilleen lausumat sanat, kun olimme Mikin kanssa käyneet rannalla uimassa. Ne kuuluivat jotakuinkin näin: "Hahah! Koiraha on isompi kun tyttö ja seuraa perässä ilman hihnaa!" Poikien ilmeet olivat hämmästyneet, mutta ilahtuneet. He olivat minua vanhempia, ainakin 16-vuotiaita. Muistan tuon hetken varmasti ikuisesti. Voi kuinka ylpeä olinkaan koirastani, joka niin kuuliaisena seurasi minua - vieläpä julkisella paikalla! Löysin yhden kuvan Mikistä, pahoittelen sen kännykkäkamera-laatua:

Kiitos kaikesta Mikki-poika, en unohda sinua ♥ 

Luulen että nyt on aika lopetella tällä kertaa. Asiaa on taas paljon, ehkä liikaakin, ja se ryöppyää jo melko hallitsemattomasti.

Postauksen opetuksena siis oli (tai näin ainakin yritin itseäni ilmaista):

1. Muodosta itse omat mielipiteesi. Kerää tietoa, kysele muiden mielipiteitä ja tee päätelmiä. Mutta viimekädessä teet itse valintasi, älä ole puolesta tai vastaan mitään tai ketään - ilman hyviä perusteita!

2. Painotan jälleen; Olemme kaikki erilaisia. Kaikki koirat eivät opi samalla tavalla, samoilla metodeilla. Voin neuvoa kuinka opetat koirasi kulkemaan nätisti vierellä, mutten voi taata toivottua lopputulosta, ellen tutustu sinuun ja koiraasi tarkemmin. Kun tuntee koiran sekä koiran kouluttajan/isännän/emännän/hoitajan/yms, on helpompi määritellä kuinka yhteistyötä pitäisi parantaa ja kehittää. Positiivinen asia on, että kaikille koirakoille (koira + ihminen) on mahdollista löytää tehokas tapa kommunikoida ja oppia.

Nyt loppukevennyksenä haluan jakaa kuvan, jota olen piilotellut kovalevyllä jo aivan liian pitkään:

Tässähän me Tirpan kanssa, vuosi lienee 2006
Enjoy.

Kiitän ja kuittaan nyt tältä erää. Kaikki kommentit ovat lämpimästi tervetulleita! Myös toiveita blogin sisällöstä saa yhä esittää!

- Mosse

Animals won’t judge you

Eläimet eivät tarkastele ulkonäköäsi. Niille on yhdentekevää, oletko tälläytynyt ja hienosti pukeutunut, vai oletko arkivaatteissa ja ilman meikkiä. Ne näkevät sinusta vain kehonkielesi – tapasi kommunikoida niiden kanssa. 
Ilmeet, eleet, asennot, puheääni, haju sekä mieliala kertovat kaiken oleellisen. Linnut sekä nisäkkäät ymmärtänevät parhaiten kehonkielellä käytyä keskustelua. Myös sammakot, matelijat ja hyönteiset viestivät kehonkielellä; väreillä ja äänillä. Tosin, ihminen tuskin onnistuu käymään ymmärrettävää keskustelua näiden eläinlajien kanssa. 

Mielestäni on etuoikeus ymmärtää muita eläimiä. Ihmisetkään eivät ymmärtäisi toisiaan, elleivät opettelisi puhumaan toistensa kieltä. Miksemme siis opettelisi puhumaan eläintenkin kanssa? Ne eivät voi ymmärtää puhettamme, voimme ainoastaan opettaa ne yhdistämään puhuttuja sanoja johonkin merkitykseen. Tällä tavoin usein koulutamme koiria sekä muita eläimiä: äänikomennoilla. Tietenkin niissä on hyvät puolensa – voit tavoittaa eläimen vaikka se ei näkisikään sinua. Minusta luonnollisempi tapa on käyttää ruumiinkieltä koiraa (tai muuta eläintä) koulutettaessa. Ainakin äänen lisänä. Koira ymmärtää helpommin, mitä siltä haluat, kun äänensävysi ja kehosi vahvistavat koiran pohdintoja siitä, mitä sen tulisi tehdä.
   Henkilökohtaisesti olen pitänyt esimerkiksi käsimerkkejä hyvänä tukena koiran koulutuksessa. Vahva taipumus käyttää kehonkieltä niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa, on voimistunut sen jälkeen kun kävin ensimmäistä kertaa Hevonkeitaalla. Hevosten kanssa paras tapa kommunikoida on ehdottomasti kehonkieli. Tehosteena tietysti äänimerkit. Kun ollaan tekemisissä ison eläimen kanssa, on oltava täysin varma siitä, mitä ollaan tekemässä. Tai on edes uskoteltava eläimelle, että tiedämme mitä teemme. Epävarmuus paistaa ihmisestä niin paljon läpi, että eläimet aistivat sen heti. Jos itse epäröit, eläinkin saattaa tulla epävarmaksi. Hevonen haluaa luonnostaan olla johtaja. Sen geenit kertovat että sen kuuluu tavoitella johtajan paikkaa. Jos ihminen ei ole johtamassa sitä, se niin sanotusti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Tällä tavoin luodaan epävarma, hermostunut hevonen joka alkaa helposti pitämään kaikkia ihmisiä alempiarvoisena. Hevonen on onnellinen, kun sen ei tarvitse olla lauman kärjessä. Näin se saa luvan rentoutua, ja ottaa käskyjä vastaan. Hevosen ei tarvitse enää miettiä, onko lauma vaarassa, sillä johtaja pitää huolen siitä. Kun hevonen luottaa johtajaansa, se ei enää pelkää joutuvansa "sapelihammastiikerin" saaliiksi. Se lakkaa vilkuilemasta jatkuvasti ympärilleen, ja hevosen mielestä vaarallisessa tilanteessa se ei automaattisesti pakene saaliseläimen tavoin – vaan jää johtajansa luokse, mikäli johtaja onnistuu kertomaan hevoselle, ettei ole syytä paeta. Tietysti hevosilla on keskenään omat laumajärjestelynsä, jossa joku on alempana ja joku kaitsee muita. Ihmisen tulisi silti olla johtajan asemassa, jokaisen hevosen silmissä.

Palataanpa takaisin alkuun. Kuten mainitsin, myös ihmisen mieliala ja muut seikat vaikuttavat aina eläimeen. Jos olet hermostunut, ahdistunut tai vihainen, se saa helposti eläimen epävakaaksi ja hermostuneeksi. Otetaan esimerkiksi loukkaantunut koira. Laumassa alempiarvoinen koira ei yleensä valita kipua, sillä sen ei ole hyvä paljastaa heikkouttaan. Susilaumassakin heikot jätetään laumasta tai ne tulevat syödyksi. Luonto karsii heikot pois täysin surutta. 
Koira saattaa olla shokissa loukkaannuttuaan, se on voinut jäädä auton alle tai joku on purrut sitä. Se on ehkä hermostunut, ja saattaa näin ollen puolustaa itseään. Eläin ei ymmärrä apua. Se ei ymmärrä hyssyttelyä, eikä sanojasi ”älä pelkää, en tee sinulle pahaa”. Sinun tulee käyttäytyä varmoin ottein, vaikka olisit itsekin järkyttynyt tilanteesta. Koiraa rauhoittaa sinun rauhallisuutesi, yhtälailla kun sitä hermostuttaa sinun hermostumisesi.

Sama pätee koiraa koulutettaessa. Jos ajattelet jotain aivan muuta, koira tietää sen. Jos epäilet omia taitojasi, koira huomaa senkin. Sen silmissä et ole potentiaalinen johtaja, koska epäröit. Koira saattaa kokonaan lakata huomioimasta käskyjäsi. Sinun ei silti tarvitse osata mitään. Voit rauhassa kokeilla ja epäonnistua – koira ei tuomitse sinua tai taitojasi. Se ei ymmärrä epäonnistumistasi. Ei sitä että palkitsit sen väärään aikaan tai olit palkitsematta kun olisi ehkä pitänyt. Koira saattaa hämmentyä ristiriitaisista viesteistä, mikäli niitä tulee paljon. Ihminen oppii kuitenkin tuntemaan koiran ja kuinka sitä on hyvä kohdella. Tärkeintä on siis se, että olet päättäväinen ja sitkeä. Eläinten kanssa kärsivällisyys palkitaan aina!

Itse myönnän täysin, että kärsivällisyys on yksi suurimmista puutteistani. En millään malta odottaa asioita tapahtuvaksi, enkä millään jaksa yrittää uudelleen jotta onnistuisin. Luovutan helposti, koska ajattelen että on turha yrittääkään, kun en kuitenkaan onnistu.
   Tämä ei kuitenkaan päde suhteessani eläimiin. Eläinten kanssa olen lähes poikkeuksetta äärimmäisen kärsivällinen. Ratsastuksenopettajani on ihaillut useaan kertaan suurta kykyäni yrittää uudelleen ja uudelleen. Erityisesti hevosten seurassa muutun ihan toisenlaiseksi persoonaksi. Olen aina täysin keskittynyt, kärsivällinen, rauhallinen ja itsevarmempi. Epäilen kyllä silloinkin omia taitojani, aina uusia asioita opetellessani. Se on kuitenkin todella pientä siihen verrattuna, mitä olen tallin ulkopuolella.

Myönnän silti, että käpy palaa toisinaan myös eläinten kanssa. Turhaudun helposti itseeni, jos eläin ei jostain syystä teekään niin kuin oletin. Tunnen puutteeni, ja tiedän että erityisesti arkojen ja alistuvien eläinten kouluttaminen on minulle haasteellista. Energiset, itsevarmat eläimet ovat mieleeni. Koiria kouluttaessani olen hyvin itsevarma ja määrätietoinen. Tämä on joskus haitaksi arkojen koirien kohdalla. Koiralla saattaa olla huonoja kokemuksia ihmisistä; sitä on voitu kohdella kaltoin tai väärällä tavalla. Tällöin se ei luota ihmiseen, vaan pelkää sitä. Luottamuksen saaminen saattaa kestää hyvinkin pitkään, koiran iästä, taustasta ja luonteesta riippuen. On erityisen tärkeää toimia rauhallisesti aran ja epävarman eläimen kanssa. Äkkinäiset liikkeet, kova ääni tai korkea energiataso saavat eläimen säikkymään entisestään. Kun luottamus on voitettu, voidaan ryhtyä kouluttamaan koiraa. Sille voidaan opettaa että muutkin ihmiset; aikuiset, lapset, miehet ja naiset voivat kaikki olla mukavia.

Hevosten kanssa tulen loistavasti toimeen myös arkojen yksilöiden suhteen. Olen työskennellyt herkkien, epävarmojen sekä kouluttamattomien hevosten kanssa. Hermostuneetkin hevoset rauhoittuvat usein kanssani, juuri rauhallisuuteni ja kärsivällisyyteni ansiosta. Hevonen, joka yleensä säikkyy helposti ja jännittää niin paljon että sen koko ruumis on täysin jännittynyt – on täysin rentoutunut tuntini jälkeen. Tiedän, että minulla on valtavasti opittavaa hevosten suhteen. Olen täysin kokematon, ja aivan matkani alkumetreillä (aivan kuten muidenkin eläinten kanssa) mutta tiedän olevani luontaisesti hyvä toimimaan niiden kanssa. Jostain syystä useat eläimet viihtyvät seurassani, ja kokevat olonsa turvalliseksi. Ja minustahan se on yksi maailman kauneimpia asioita. Olen valtavan onnellinen tästä lahjasta tulla toimeen lähes eläimen kuin eläimen kanssa. En väitä olevani hyvä kouluttamaan eläimiä, tai että jokainen yksilö olisi rauhallinen ja kuulias kanssani. En myöskään väitä että tapani kouluttaa ja kohdella eläimiä on ainoa oikea tapa. Se on tapa, jonka olen itse kokemuksen perusteella nähnyt parhaaksi.

Rakastan eläimissä niiden aitoutta. Ne eivät osaa esittää muuta kuin ovat, vaikka jotkin eläimet osaavatkin todistetusti valehdella. Eläimellä ei ole syytä esittää mitään. Se on rehellisesti oma itsensä, kaikkine virheineen ja hyveineen. Se on myös valmis oppimaan uutta, eikä se koskaan kyseenalaista oppimaansa. Eläin ei ihmisen tavoin kysy ”miksi opetat minulle tämän” eikä se totea että ”eihän tästä ole mitään hyötyä”. Ihmiset opettavat lemmikeilleen kaikenlaista. Otetaan taas esimerkiksi koira. On hyödyllisiä taitoja, kuten luokse tulo, paikallaan pysyminen sekä vaikeneminen. Nämä saattavat olla avuksi koiran jokapäiväisessä hoitamisessa, sekä auttavat ylläpitämään turvallisuutta. On hyvä että koira tunnistaa nimensä, ja että se tulee luokse kutsuttaessa. Näiden asioiden lisäksi moni opettaa koiralleen temppuja, huvikseen. Istu, maahan, kieri, hyppää, anna tassu sekä monia muita.
   Alun perin koiria kesytettiin avuksi metsästykseen, vahtikoiriksi tai muilla tavoin palvelemaan ihmistä. Myöhemmin koiraa alettiin pitää lemmikkinä, ja sitä on alettu kutsua ihmisen parhaaksi ystäväksi. Uskon tämän johtuvan koiran uskollisesta luonteesta (tietysti tämä riippuu täysin rodusta sekä yksilöstä) ja siitä että se seuraa isäntäänsä kaikkialle. Se rakastaa ihmistään pyyteettömästi, mikäli omistaja osaa olla sille armollinen johtaja. Nykyään koirat ovat suureksi osaksi lähinnä seura- tai harrastuskoiria. Useat harrastukset perustuvat rotupiirteiden erityisiin taitoihin. Mielestäni on hienoa että erilaisille koiraroduille on keksitty harrastuksia, jotka tukevat niiden rotutyypillistä käyttäytymistä. Paimenkoirille on olemassa paimennuskilpailuja. Lisäksi ne ovat erityisen loistavia koiratanssiin, sillä niiden kyky lukea kehonkieltä on erityisen hyvä. Vesipelastukseen sopivat erityisesti noutajarodut niiden yhteistyöhaluisuuden takia. Harrastus voi myös stimuloida esimerkiksi hajuaistia (jäljestäminen) tai näköaistia (greyhound-racing).

Palataanpa taas takaisin varsinaiseen asiaan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on siis kannustaa ihmisiä kommunikoimaan eläinten kanssa. Haluan kannustaa myös epävarmoja ja kokemattomia eläinten käsittelijöitä tutustumaan eläimiin. Eläinten kanssa työskentely (käytän sanaa ”työskennellä” kun tehdään töitä eläimen kanssa, joka tarkoittaa mahdollisesti sen koulutusta tai kuntoutusta) on todella palkitseva harrastus ja elämäntapa. Jokainen voi oppia ymmärtämään eläimen käytöstä, toinen vain oppii toista nopeammin. Se riippuu täysin kiinnostuksen määrästä, tahdosta oppia sekä ihmisen luontaisesta tavasta toimia eläinten kanssa.

Väitän, että jokaisen eläimen omistajan tai niiden kanssa tekemisissä olevan elämä helpottuu sen myötä, kun oppii lukemaan eläimen käytöstä. Eläimet viestivät toisilleen, mutta myös ihmisille. Harva ymmärtää että eläintä tulee kuunnella. Se kertoo kun on iloinen tai peloissaan, jos vain ymmärrät kuunnella sitä. Varsinkin hevosten kanssa työskentelevät ihmiset, erityisesti lapset, eivät tunnu ymmärtävän että hevonen keskustelee kanssamme. Jos se on epävarma siitä, mitä ihminen pyytää – se kysyy. Ymmärtämätön ei huomaa kysymystä, joka saattaa olla vain katse tai korvan kääntäminen.   
   Äärimmäisiä esimerkkejä ovat pureminen, potkiminen tai muu aggressiivinen käytös. Se johtuu usein siitä että hevonen on ärsyyntynyt jostain, eikä ihminen ymmärrä sen hienovaraisia viestejä jotka voivat tarkoittaa esimerkiksi: ”tuo tuntuu ikävältä”, ”ole hyvä ja lopeta” tai ”satutat minua”. Sitten ihmetellään, miksi hevonen luimistelee korviaan, käy päälle ja puree. Tämä kaikki voidaan välttää sillä, että opetellaan tuntemaan eläimen tapa kertoa asioita. Ne eivät ilkeyttään satuta meitä, ne eivät tahallaan ole tottelematta. Voi olla, että ne eivät vain ymmärrä meitä (koska me emme osaa puhua oikealla tavalla) ja turhautuvat. Sehän on aivan luonnollista, ihmisetkin käyttäytyvät samalla tavalla. Esimerkkinä riitatilanteet ihmissuhteissa. Väärinymmärrys -> turhautuminen -> riittämätön taito kommunikoida -> huutaminen. Tämän jälkeen tilanne voi rauhoittua tai pahentua entisestään. Asia saadaan mahdollisesti sovittua, henkilöiden kykyjen mukaan.

Ihmisellä on koko ikä oppia lisää. Ja yksi tärkeimmistä opeista on; kuinka käyttäytyä muiden kanssa. Olemme kaikki erilaisia, niin eläimet kuin ihmisetkin. Koskaan ei pitäisi yleistää, vaan jokaista tulisi ajatella yksilönä. Loppujen lopuksi, ihmisetkin ovat eläimiä. Meillä on olemassa jonkinlainen vaisto kasvaa, kehittyä, oppia ja lisääntyä. Pärjätä. Ihan kuten eläintenkin tavoitteena on selviytyä ja jatkaa sukua. Ihminen vain on niin vieraantunut siitä, mitä joskus olimme. Olemme ottaneet paikkamme luomakunnan kuninkaina ja helposti kuvittelemme olevamme parempia kaikessa, vain koska aivomme ovat isoimmat. Miksemme sitten käytä niitä mahtavia aivojamme, jotka tekevät meistä niin edistyksellisiä? Miksemme arvosta tarpeeksi muita elämänmuotoja? Miksi ihminen pitää turhana kuunnella eläintä, joka monessa asiassa on niin paljon ihmistä parempi? Ainakin minusta on tärkeää ymmärtää muita, oli kyseessä sitten koira, marsu tai ihminen. Voin oppia jokaiselta jotain, ja otan mielelläni sen opin vastaan.


~~~ 

Pahoittelen suuresti tekstini rönsyilevää luonnetta. Asiaa vain tuppaa olemaan niin valtavan paljon, koska aihealuekin on niin hurjan laaja. Toivoisin saavani rakentavaa palautetta, negatiivista tai positiivista :) Saa myös ehdottaa, millaiset asiat voisivat olla kiinnostavia juuri Sinusta. Kiitos.

- Mosse