Natural PET keeping - is it unnatural?

Luonnonmukaisuus. Tuttu sana monelle eläinharrastajalle joka tänä päivänä seuraa eläinaiheita - lähestulkoon mitä tahansa asiaa eläimiin liittyen. Sana itsessään on jo hieman ristiriidassa, kun puhutaan lemmikkieläimistä. Lemmikkieläimillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä luonnon kanssa, sillä ne elävät yltäkylläistä ja helppoa elämää ihmisen hoivissa.

Osa tuntuu omaksuneen "luonnonmukaisuuden" eläintenhoidon häilyväksi ohjenuoraksi, kun taas toiset ovat tehneet siitä jo elämäntavan. Mitä luonnonmukaisuus oikeastaan tarkoittaa, ja miten sen saisi parhaiten sovellettua nykyihmisen ja -lemmikin elämään?

Lähdetään miettimään, että mitä se luonnonmukaisuus sitten on. Karkea määritelmä lienee, että luonnonmukaisuus on elintapa, joka pyrkii luonnollisuuteen ja luonnon kanssa yhdessä elämiseen, sen sijaan että luontoa jatkuvasti riistettäisiin ja tuhottaisiin. Kuulostaa tosi hyvältä, vai mitä?

Mutta mitä se luonnonmukaisuus tarkoittaa eläinihmisille? Tänä päivänä luonnonmukaisuus on kenties useimmille ihmisille positiivinen termi, ja monet lemmikkeihinsä todella paneutuvat harrastajat haluavat tavoitella luonnonmukaisuutta niin hyvin kuin mahdollista. Joku saattaa jopa kiillottaa sädekehäänsä sillä, että pitää eläimiään niin luonnonmukaisesti kuin mahdollista. Mitä se sitten kullekin tarkoittaa, näkemyksiä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Jos lähdetään miettimään lemmikkiemme, vaikkapa koiran, hevosen ja hamsterin elämää luonnossa, ennen kun ihminen on ottanut ne hoiviinsa. Millaista niiden elämä oli? Luonnollista, tottakai, mutta oliko se elämä pelkästään hyvää? Eläin söi ravintoa johon sen elimistö on vuosisatojen aikana erikoistunut, se eli sellaisessa vuorokaudenrytmissä joka sen ominaisuuksille sopi parhaiten, eläimen keho oli lähes ympärivuorokautisessa stressissä; löytyykö riittävästi ravintoa, hyvä reviiri, pariutumiskumppani ja niin edelleen. Luonnonvalinta piti lajin kannat terveinä ja elinvoimaisina heikompien kuollessa pois tai jäädessä toisen eläimen saaliiksi. Oli tartuntatauteja, petoeläimiä, liian vähän ravintoa tai niin heikko asema laumassa, ettei ravintoa riittänyt arvojärjestyksen alimmaisille. Kuolemaan saattoi mennä päiviä, viikkoja, jopa kuukausia huonossa tapauksessa. Tai eläin saattoi vammautua, ja kärsiä todella pitkään puolikuntoisena, sinnitellessään kiinni elämänsyrjässä - koska niin eläimen geeneihin koodatut vaistot sanovat. Eläin ei luovuta, ennen kun se on aivan täysin loppu. 

Kuten lemmikkiemme villeillä esi-isillä, niilläkin on vaistonsa. Eläin ei ymmärrä sitä että se elää yltäkylläisyydessä, että ihminen huolehtii siitä no matter what (ainakin toivottavasti). Eläin noudattaa yhä sisäsyntyisiä vaistojaan, joita ihminen on kenties ajan saatossa jalostanut vähemmäksi, vahvistanut niitä tai muuttanut vaistojen esiintymistapaa. Mutta ne ovat kuitenkin olemassa.
Eläimen tärkein vaisto, on tottakai hengissä säilyminen. Aivan kuten ihmiselläkin. Monissa erittäin shokeeraavissa tilanteissa ihmiset usein sanovat, että vaikka luulivat kuolevansa, jostain löytyi ihmeellinen voima selviytyä. Sama pätee eläimiin. Ne sinnittelevät, vaikka olisivat kuinka sairaita, eivätkä valita, vaikka niihin kuinka koskisi. Vasta kun eläin näyttää pahan olonsa, tilanne on jo hälyyttävän huono.

Hengissä säilymisen vaiston lisäksi on monta muutakin erittäin vahvaa vaistoa. Toiseksi tärkein vaisto on ravinnonsaanti. Eläinlajista riippuen se ilmenee erilaisin tavoin, mutta kaikkien päämääränä on löytää mahdollisimman paljon soveliasta ravintoa. Tätä viettiä on luultavasti kaikkein helpoin hyödyntää kaikilla mahdollisilla eläinlajeilla, kun puhutaan koulutuksesta tai eläinten käsittelystä. On myös luonnonmukaista pakottaa eläin työskentelemään ravintonsa eteen (lajista riippuen tottakai), joka myös aktivoi eläintä monin tavoin. Ei ole luonnonmukaista että ravinto tulee ilmaiseksi, tekemättä mitään. Ravinnonhankinta, oli se sitten susilauman saalistusreissu tai koiran tekemä yksinkertainen temppu jolla ansaitaan makupala, virkistää eläimen aivoja ja tyydyttää sen tarpeita.

Itse ravinto taas. Luonnonmukaisuuden käsite pyörii varmasti eniten ruokintaan liittyvissä aihepiireissä. Puhutaan hevosten luonnonmukaisesta ruokailuasennosta (pää alaspäin), hamstereiden luonnonmukaisesta tavasta kätkeä ruokaa pahan päivän varalle (kantaa mökkiin tai haudata johonkin asumuksen nurkkaan) sekä koirien ravintoympyrästä ja siitä, mitä se luonnonmukainen ruokavalio oikein pitää sisällään.

Missä menee raja eläinten hyvinvoinnin ideaaliuden ja luonnonmukaisuuden välillä? Kuinka ihailtavaa se luonnonmukaisuuden tavoittelu oikeastaan on? Moniko on tullut ajatelleeksi näitä asioita?

Monesti esim. petoeläinten raakaruokintaan skeptisesti suhtautuvien ihmisten kuulee sanottavan, että miksi panostaa "luonnonmukaiseen ruokintaan" syöttämällä ties mitä raakalihoja, kun lemmikki saa kuitenkin purkista teollisia vitamiineja ja muita olennaisia ruokavalionsa osia. Totta, ei villille sudelle kukaan luonnossa heitä sinkkitablettia ja muita lisiä lauman kaataman hirven päälle, eivätkä edes kaikki susilauman jäsenet saa syödä tasapainoisesti kaikkia saaliseläimen osia. Voi olla että lauman alempiarvoisilta yksilöiltä jää täysin saamatta esimerkiksi erittäin ravintorikas ja A-vitamiinipitoinen maksa. Tämä taas voi johtaa mm. eläimen kunnon rapistumiseen, lisääntymiskyvyttömyyteen ja näön heikkenemiseen. 

Eli miten pitkälle sen luonnonmukaisuuden kanssa voi mennä, niin että voi hyvällä omatunnolla sanoa pitävänsä eläimistään hyvää huolta? Vaikka luonnossa eläin kärsisi puutostiloista, ei niitä voi tieten tahtoen aiheuttaa lemmikeilleen. Pahimmassa tapauksessa puutostilat tai aiheuttavat vakavia terveydellisiä ongelmia ja kärsimystä.
On niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua lopettaa sairaita tai jopa loukkaantuneita eläimiä, jotka tottakai kituvat kuoliaaksi ajan myötä. Tätäkin perustellaan kuuluisalla luonnonmukaisuudella ja romantisoidaan pitkää elinikää ja "luonnollista poisnukkumista". Mutta kuulostaako se yhtä hyvältä kuin eläimen luonnollisten tarpeiden täyttäminen, ilman että otetaan mukaan luonnon pahimmat puolet? Toivon todella, että mahdollisimman moni vastaa tähän kysymykseen "ei".

Mielestäni paras tapa toteuttaa luonnonmukaisuutta, on ensimmäisenä miettiä sen oman lemmikin villejä esi-isiä, ja miten ne ovat eläneet. Täytyy myös miettiä mahdollisen rotujalostuksen tuomia piirteitä, jotka eroavat monista muista roduista. Muuten on vaikea täyttää sen oman eläimen tarpeita, jos ei tiedä mistä se on peräisin ja millaisia sen sisäsyntyiset tarpeet on.
Toisena mietitään, mikä villin esi-isän elämässä oli hyvää ja tarpeellista, ja mikä huonoa ja haitallista. Ja nyt lienee sanomattakin selvää, että ne huonot asiat jätetään tottakai pois lemmikin elämästä. Esimerkkinä sairastuneen lemmikin hoitamatta jättäminen sillä perusteella, ettei niitä luonnossakaan kukaan hoitaisi. Sairaan tai loukkaantuneen eläimen hoitamatta jättäminen on ensinnäkin eläinsuojelurikos, ja toisekseen erittäin epäeettistä. Ihmistä ei kukaan pakota pitämään huolta yhdestäkään eläimestä, se on aina oma valinta. Se on valinta johon tulee sitoutua eläimen vaatimalla tavalla. Sen tarpeet on täytettävä ja siitä on pidettävä hyvää huolta niin kauan, kun se eläin on omissa käsissä. Luonnossa eläin voi sentään itse vaikuttaa omaan elämäänsä, sillä on hirvittävästi paljon enemmän tilaa ja mahdollisuuksia hankkia resursseja, kuin ihmisen lemmikillä, joka on täysin riippuvainen siitä, miten ihminen sitä kohtelee.

Sitten päästäänkin siihen hankalimpaan asiaan. Pitää päättää, mitkä sen villin esi-isän elämässä oli eläimen kannalta haitallisia, ja mitkä asiat eläimelle vain epämukavia, mutta tärkeitä asioita eläimen tarpeiden täyttämisen kannalta. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka ulkoileva hevonen. Valtavan moni hevosenomistaja ajattelee, että hevosen on epämukava olla ulkona sateessa, tuulessa, pakkasessa tai ötököiden syötävänä. On totta, että hevonenkin nauttisi varmasti enemmän leudosta säästä, mutta jos vaihtoehtona on pienessä karsinassa seisominen huonossa sisäilmassa, hevonen valitsisi koska tahansa tuulen, tuiskun, pakkasen tai paarmaparvet. Hevosella on suuri tarve päästä liikkumaan pitkiäkin matkoja ympäri vuorokauden. Ne torkkuvat pitkin päivää ja liikuskelevat taas. Ne leikkivät ja sosialisoivat, mikä ei ole mahdollista karsinaan teljettynä, jota saattaa kestää jopa yli puolet vuorokaudesta. 


Otetaan toiseksi esimerkiksi seurakoira. Koira, joka on otettu vain kainalokaveriksi tai ehkä seuraksi sunnuntaikävelyille, muttei mihinkään aktiivisempaan tarkoitukseen. Lähdetään miettimään, millaisia aktiviteetteja koira saa päivän mittaan. Koira ulkoilee kolme kertaa päivässä, ehkä kilometrin tai muutaman kerrallaan. Se kulkee hihnassa, haistelee ja kenties tervehtii muita koiria tai käy leikkimässä koirapuistossa parin naapurin koiran kanssa. Ulkona koira käyttää kaikkia aistejaan, ja lyhytkin ulkoilu voi olla hyvin virkistävää ja koiran tarpeita tyydyttävää. Kaikki koirat eivät edes vaadi älyttömiä määriä fyysistä liikuntaa ollakseen täysin tyytyväisiä. Kaikki koirat eivät välttämättä edes pysty liikkumaan pitkiä matkoja rotunsa ja/tai terveytensä puolesta.
Mutta ulkoilu kattaa vain pienenpienen osan päivästä. Koira on todennäköisesti sisällä, omistajan kotona, yli 22 tuntia vuorokaudesta. Millaisia aktiviteetteja tämän tyyppinen koira yleensä saa sisätiloissa? Todennäköisesti omistaja leikittää sitä hetken kerran tai pari päivässä. Taas koira saa käyttää kaikkia aistejaan, mutta vain hetken. Sitten koiraa silitellään ja rapsutellaan. Suhde koiran ja omistajan välillä vahvistuu, mikä on hienoa. Jossain vaiheessa päivää koira saa ruokansa. Joko se tarjoillaan kupista kerran tai useammin päivässä, tai nappulakuppi on aina tarjolla, jolloin koira syö milloin tahtoo. Ruuan pureskelu tyydyttää koiraa. Sen leuat tekevät töitä, mikä rauhoittaa sitä, mutta sitäkin kestää vain hetken. Koira tulee myös kylläiseksi saamastaan ravinnosta, jonka jälkeen koira asettuu lepäämään ja sulattelemaan ruokaa. 

Tälläisen koiran elämä saattaa vaikuttaa idylliseltä jonkun mielestä. Aika moni ihminenkin toivoisi joskus (paino sanalla joskus, tuskin kukaan haluaisi koko elämäänsä elää näin), että saisi olla muiden passattavana. Joku muu olisi vastuussa ruuanhankinnasta ja ruuan soveltuvuudesta. Joku muu patistaisi ulkoilemaan, leikittäisi ja antaisi hellyyttä mielin määrin. Saisi nukkua päivät läpeensä ja tavata kavereita säännöllisesti.
Ongelmana tässä on vain se, että koira ei ole kuten ihminen. Inhimillistämällä koiraa voidaan saada se omaan silmään näyttämään onnelliselta ja tarpeiltaan tyydytetyltä. Mutta koira - olkoot kuinka paljon tahansa seurakoiraksi jalostettua rotua - on tarpeiltaan aivan erilainen kuin ihminen. Koira ei vertaa elämäänsä ihmisen elämään ja ajattele, että onpa onnekasta kun ei tarvitse rehkiä, vaan saa loikoilla päivät pitkät. Koiralla on paljon tarpeita, ja moni niistä liittyy ravintoon. Koiralla on tarve tehdä töitä ruokansa eteen, oli se sitten paimennukseen, saaliin tappamiseen tai riepotteluun taikka noutamiseen muunnettua saalistuskäyttäytymistä. Koiralla on tarve pureskella paljon. Rodusta riippuen enemmän tai vähemmän, mutta joka tapauksessa paljon siihen nähden miten vähän pureskelua kupillinen kuivaruokaa tarjoaa. Koiralla voi olla myös tarve haudata osa ravinnostaan pahan päivän varalle, eikä kovin moni koiranomistaja ole hyvillään takapihalle kaivetuista kuopista tai päiväpeittoon haudatusta limaisesta puruluusta.

Monilla koirilla, rodusta riippumatta, on paljon ongelmia jotka aiheutuvat virikkeettömästä elämästä. Usein toitotetaan, että koiraa pitää aktivoida, aktivoida ja aktivoida vielä lisää. Juoksuta koiraa tuntitolkulla tai heitä palloa niin kauan että koira väsyy (= on niin kierroksilla, ettei se kykene toimimaan enää järkevästi). Kun poistut kotoa, heittele ruokaa ympäriinsä tai piilottele sitä pahvirulliin ympäri asuntoa, tai jäädytä Kong-lelu joka on täytetty lihanmakuisella tahnalla. Koiraa ei opeteta rauhoittumaan, vaan sille opetetaan, että koko ajan on oltava jotain tekemistä, jottei pääsisi ahdistumaan. Koira ei opi kestämään tylsyyttä, ja se turhautuu pienestäkin toimeettomuudesta. Koira ei myöskään vieläkään tyydytä tarpeitaan, ja ihminen on hätää kärsimässä. Loppuu voimat ja koira käyttäytyy kuin pieni hirviö ja vaatii aina vaan lisää, jottei ehtisi tylsistymään sillä sekunilla kun puuhailtava loppuu.

Palataan siihen luonnollisuuteen. Luonnollisuutta ei ole se, että koira makaa 20 tuntia vuorokaudesta tekemättä mitään, eikä se, että koiralla on tekemistä ympäri vuorokauden. Muistutan taas, että koira on erittäin kaukana sudesta, mutta suden elämästä saa viitteitä siitä, millainen rytmi olisi luontaisempi koiralle. Susi liikkuu todella pitkiä matkoja, mutta se ei ole liikkeessä jatkuvasti. Liikkuessaankaan sen viretila ei ole huipussaan kuin hetkittäin, kun se tapaa (vieraan) lajitoverin tai löytää saalista. Kun susi ei saalista tai sosialisoi, se lepää, syö (repii lihaa irti ruhosta) tai käyttää poskihampaitaan (pureskelee luita, rustoja tai sitkeää lihaa). Eli viretila ja tekemisen muoto on usein tärkeämpiä, kuin tekemisen määrä. 

Kun lähdetään hakemaan sille omalle lemmikille sitä luonnonmukaisempaa elämää, voi joutua kokeilemaan erilaisia asioita ja miten ne vaikuttavat siihen eläimeen. Koska koira on kesytetty sudesta hyvin kauan aikaa sitten, ja rotuja ominaisuuksineen on niin paljon erilaisia, ei suden elämää voi sellaisenaan soveltaa koiralle. Sama pätee muihin lemmikkieläimiin. Lemmikkihamsterille on mahdotonta tarjota mahdollisuus vaeltaa kilometritolkulla joka yö, mutta sille on mahdollista tarjota mahdollisimman suuri ja virikkeellinen asumus, johon sisältyy myös juoksupyörä. Esim. hiiret sitä vastoin eivät ole vaeltajia, eikä juoksupyörä ole niille yhtä tarpeellinen kuin hamsterille joka turhautuu helposti, mikäli ei pääse liikkumaan tarpeeksi.


Lopuksi kehotain jokaista lemmikinomistajaa miettimään, mikä on oma suhtautuminen luonnonmukaisuuteen. Haluaako sitä noudattaa, ja millä tavoin? Mikä sen oman lemmikin elämässä voisi olla luonnonmukaisemmin, tai vähemmän luonnomukaisesti, mikäli asia on haitallinen?
Pienetkin muutokset eläimen arjessa voi tehdä suuren eron sen hyvinvoinnissa; käytöksessä, terveydessä ja eliniässä. Tässä muutamia esimerkkejä: Säännöllisten ruoka-aikojen välttäminen vähentää rutiinien muodostumista, jolloin eläin on aktiivisempi ja viretilaltaan tasaisempi, kun se ei osaa odottaa ruoka-aikaa. Höttöisten koirien Dentastixien vaihtaminen raakaluihin tai rustoihin, taikka kuivaruuan tarjoaminen nurmikolta tai lumihangesta ruokakupin sijaan. Hevosten laidunrakenteen muuttaminen niin että niiden on pakko liikkua paikasta toiseen resurssien perässä. Kissojen pitäminen sisätiloissa tai ulkona ainoastaan tarhassa tai valjaissa, jotta se on turvassa monilta vaaroilta eikä itse aiheuta ongelmia luonnossa. 

Esimerkkejä on monia. Ravinto ja ruokavalio on yleensä keskeisimmässä osassa, kun lähdetään tuomaan eläimen elämään positiivista luonnonmukaisuutta. Negatiivisen luonnonmukaisuuden poistamista on eläimen hyvinvoinnista huolehtiminen entistä paremmin, turvautuen tarvittaessa eläinlääkärin, hierojan tai muun ammattilaisen apuun, eläimen lopettaminen ennen kuin se on hyvin huonossa kunnossa tai eläimen pitäminen turvassa sille haitallisilta asioilta. 

Kuulisin mielelläni teidän mietteitä luonnonmukaisuudesta. Mitä se juuri sinulle tarkoittaa?
Miten toteutat luonnonmukaisuutta lemmikkisi elämässä? Kerro vaikka alas kommentteihin, tai laita sähköpostia!

Here come the Birds!

Toivepostaus

Navetta meidän kotiovelta katsottuna ♥ Oikealla saunarakennus.

Nyt on vuorossa paljon toivottu postaus, joka poikkeaa aika paljon blogin normaalista sisällöstä. Sain viimein aikaseksi kuvata videolle esittelyjä meidän eläimistä - tällä kertaa linnuista - ja niiden tiloista. Pahoittelen heti alkuun videon laatua, käytössä ei ole tuota mun Huawei P9-puhelinta kummoisempia kuvausvermeitä, jonka lisäksi kuvasin tämän tyyppisiä videoita ihan ensimmäistä kertaa. Pakko myöntää että kuvaaminen jännitti ihan hirveästi, ja vaati varmaan toistakymmentä yritystä että sain videolle jotakuinkin sen, mitä ajattelin sanoa, ja vieläpä niin että siitä saa edes jotenkin selvää.

Pitemmittä puheitta, tässä ensimmäinen osa:

Sitten esittelyn toinen osa:

Pahoittelen videon loppumista kesken, onnistuin vahingossa katkaisemaan sen ennen aikojaan.. Sitä piti vielä sanoa, että sisällä talossa asuvista eläimistä tulee oma(t) esittely(t) myöhemmin, kunhan saan taas aikaseksi miettiä mitä kertoa mistäkin otuksesta (ja sisällähän niitä on aika monta enemmän kuin ulkona..), ja harjoitella kuvaamista.

Lisäksi videolta jäi puuttumaan sellaiset perustiedot kuin kanalan lämpötila, joka on 5-10 astetta pakkasista riippuen. Ankkalassa oli nyt kuvaushetkellä +4 astetta, kun ulkolämpötila on n. -5. 

Kanalan normaali lintukiintiö on max. 10-15 lintua, välillä (kuten nyt) on hetkellisesti enemmän porukkaa nuorison muodossa. Kesällä lintumäärät saattaa kasvaa reilustikin, kun ovat pääosin ulkona. Keväällä nähdään millaiset tarhat saadaan aikaseksi, ja millaiseksi tuleva parvi muodostuu.

Viiriäiset tulevat asumaan kanalassa kunhan niille saadaan rakennettua isommat kerroshäkit, sekä talveksi vakaampi lämmitysmuoto ja kunnon tiivisteet oveen. 

Me ollaan siis muutettu tähän vasta viime lokakuussa, ja tilat on vielä vähän rempallaan, ehkä hiukan epäkäytännöllisetkin. Ensi talvi sujuukin jo varmasti paremmin. Keväällä navettaan tehdään suursiivous ja kanala sekä ankkala kalkitaan (uudestaan, paremmin kuin syksyn hutiloinnit). Hanhille tulee varmaankin pieni pihatto-tyyppinen tila tuohon etupihalle, josta linnut päästetään vapaaksi pihalle kun ollaan itse valvomassa. Kanat ja ankat saa luultavasti omat tarhansa, tai sitten tehdään yksi isompi tarha jossa ne ovat yhdessä, ankkalan jäädessä sisätilaksi ja kanala tyhjilleen kesän ajaksi.
Jos vuokranantajalta saadaan lupa ja puhtia riittää, niin mietteissä olisi pieni pihalampi ankoille. Muutoin saavat tyytyä kylpemään isoissa vesiastioissa.

Mutta semmosta. Jos tuli jotain kysymyksiä mieleen, kommentoi alle, laita sähköpostia tai viestiä vaikka FB:n kautta. Meikäläinen löytyy nimellä Mosse Manninen.

Laitan vielä loppuun sekalaisia lintukuvia ja -videoita.

Viime kesäinen kuva, jossa poikaset Ruma, Sisu ja Töötti, sekä aikuiset Tiinu, Iines ja Aku.

Paula, jolta tipahti pyrstösulat :D

Edesmennyt Vauhti-kana tipujensa Barbien ja Kenin kanssa. Barbie on parvessa edelleen :) 

Niin komea Jaakko-kukko ♥

Tiinu, Iines ja Aku

Alkuperäinen kanaparvi, jonka ostin talvella 2016. Näistä on jäljellä enää Lempi-kana (oikealla keskimmäinen ruskea)
ja näiden jälkeläisiä kahdessa polvessa.

Töötti kuoriutumassa ♥

Aku, Töötti, Tiinu ja Liinu heti muuton jälkeen.

Herra ja Rouva Hanhi ulkoilemassa ankkojen kera. 

Kesä 2016

Töötti, Ruma ja Sisu pieninä, ekaa kertaa kylvyssä

Ankanpojat ja kanatiput tutustumassa toisiinsa

Ankat muuton jälkeen pihalla kylvyssä

Pastori, Teresa ja Ruustinna liittyi parveen

Ankkojen kylpyhetki

Hanhet ja ankat yhdessä ulkona

Under - or overbreeding?

JALOSTUS 

Mitä se on, ja mitä se ei ole.

Tänä päivänä sana "jalostus" on kuin kirosana. Se mielletään usein heti negatiiviseksi asiaksi, täysin ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Kyllä, jalostuksella on saatu ja tullaan saamaan paljon pahaa aikaseksi, mutta se ei ole tarkoitus. Kuten sanakin kertoo, jalostuksen pitäisi olla "jaloisuuden" säilyttämistä ja jatkamista. 
Se, mikä on kenellekin jaloa, onkin sitten toinen juttu, ja siinä mennään helposti metsään.

Jalostuksella on saatu aikaan mm. koira. Lajin lisäksi sadoittain eri rotuja. Ja rodut ovat saaneet ominaiset piirteensä. Ja roduissa on eri linjoja, alkaen näyttö- ja käyttölinjoista, jotka jakautuvat lukemattomien eri kasvattajien omiin linjoihin. Kullakin kasvattajalla on ihanteensa ja kriteerinsä jalostuseläinten ominaisuuksille, jotka muokkaavat syntyvää eläinsukupolvea. 

Mitä jalostaminen tarkoittaa?

Jalostaminen on ihmisen tietoisesti tekemää keinotekoista evoluutiota, jolla kehitetään kyseisen lajin/rodun/muunnoksen ominaisuuksia toivottuun suuntaan. Jalostuksella voidaan siis luoda esim. hybridejä (kahden eri lajin tai kannan risteytyksiä, esim. muuli) tai uusia rotuja, ja ylläpitää terveyttä sekä rotuominaisuuksia (erilaiset tuotanto-omaisuudet kuten rehutehokkuus, kasvunopeus, munien-/maidon-/villantuotanto, tai harraste- ja seuraeläimillä esim. turkinlaatu tai ei turkkia lainkaan, pigmentti tai sen puute, luuston rakenne ja muoto kuten siro vai raskas, sekä eläimen koko, hermorakenne, luonne ja temperamentti) ja niin edelleen.

Jalostuksella on saatu aikaan sudesta mastiffeja ja villakoiria, viidakkokanoista broilereita ja silkkikanoja, sekä hurjan paljon muita tuotanto- ja harraste-eläimiä, niiden hyvine ja huonoine ominaisuuksineen.

Mitä jalostuksen tulisi olla? Mielestäni jalostuksen tulisi aina pyrkiä seuraavaan:

1. Ylläpidetään laji-/rotuominaisuuksia sen alkuperäistä käyttötarkoitusta kunnioittaen (esim. arktiset rodut -> säilytetään sään-, ja erityisesti kylmänkestävä turkki tai metsästyskoirat -> säilytetään kullekin rodulle ominaiset käytösmallit ja piirteet metsästystä ajatellen), VAIKKA kyseessä olisi rotu joka on yhä suuremmissa määrin lähinnä seurakoirana.

2. Ei lisätä eläinmäärää, vaan jalostetaan, eli pyritään aina säilyttämään jo tavoitetut ominaisuudet ja parantamaan niitä entisestään, kuitenkaan liiallisuuksiin menemättä (esim. paimentavien koirarotujen paimenominaisuuksien säilyttäminen, muttei paimenvietin liiallinen kasvaminen).

3. Pidetään silmällä kokonaisuutta. Lajin/rodun epäkohtia, mihin pitäisi panostaa eniten? Mikä on jo hyvällä mallilla? Se mikä on jo hyvää, ei vaadi parannusta - liika on aina liikaa.

Jalostuksen perimmäinen tarkoitus ei siis ole (tai pitäisi ainakaan) olla ihmisen työväline kaikenlaisen toinen toistaan hullumman elikon luomisessa. Se, että valitettavan suuri osa ihmisistä on ryhtynyt tuottamaan maailmaan kärsiviä eläinraukkoja, ei tarkoita sitä että kaikenlainen jalostus olisi pahasta.
On olemassa jalostusta, ylijalostusta, kasvattelua (eläinmäärän lisäämistä päämäärättömästi tai puutteellisilla kriteereillä) ja tehtailua, joka on eläinten hyvinvoinnin kustannuksella aikaansaatua tuotantoa, jonka ainoana kriteerinä on eläinmäärän lisääminen ja/tai raha.

Moni luulee myös että osa eläinten ominaisuuksista on ihmisen aiheuttamia, vaikka ne ovat todellisuudessa luonnollisia mutaatioita, joita on ryhdytty jalostamaan ( = säilyttämään haluttua piirrettä), eikä se suinkaan automaattisesti tarkoita sen olevan eläimen kannalta haitallinen ominaisuus. Tästä hyvä esimerkki on karvattomat nisäkäslajit ja -rodut. Karvattomuus on luonnollinen mutaatio, joka tarkoittaa että luonnossakin syntyy joskus karvattomia eläimiä lajeihin, joilla normaalisti on karvapeite. Joku on tykästynyt karvattomaan eläimeen, ja halunnut säilyttää sen ominaisuuden, josta rotujen jalostus on lähtenyt liikkeelle.
Karvattomuus ei useimpien eläinlajien kohdalla ole ongelma, vaikka ne eivät välttämättä luonnossa selviäisikään. Toisaalta, mikäpä lemmikkieläimenä pidetty laji tai rotu selviäisi muutenkaan esimerkiksi täällä koto-Suomessa? Karvattomuus itsessään ei aiheuta eläimelle sairauksia eikä se estä luontaista käyttäytymistä. Syyrianhamstereilla esiintyvä karvattomuutta aiheuttava geeni vaikuttaa myös maitorauhasten toimintaan, ja näin ollen karvaton naarashamsteri ei kykene imettämään jälkeläisiään. (Tästä syystä karvattomia syyrialaisia kasvatetaankin ainoastaan yhdistämällä karvainen naaras karvattomaan urokseen). Tämän lisäksi en tiedä muita haittoja, joita karvattomuus eläimillä aiheuttaa. Turkin puutteen aiheuttavaa suojattomuutta en laske haitaksi, koska ihmisen lemmikki ei altistu ihoa vahingoittaville asioille, kuten kylmyydelle, auringonpaahteelle tai mekaaniselle ärsytykselle.

Karvattomat rodut eivät siis ole saaneet alkuaan jalostuksesta, vaan se on syntynyt itsestään. Moni ihmisen jalostama piirre sen sijaan on oikeasti haitallinen eläimelle. Tästä esimerkkeinä on paljon erilaisia rakenneominaisuuksia, kuten lyhyt kuono, pitkä selkä tai liiallinen poimuuntuva iho. Huolimattoman jalostuksen myötä on myös altistettu rotuja monille perinnöllisille sairauksille, joista eroon pääseminen vaatisi todella sitkeää ja huolellista jalostustyötä vain terveitä yksilöitä käyttäen.
Lisäksi suosittu nk. matadorijalostus on aiheuttanut monien rotujen geenipoolin kaventumisen siinä määrin, että tänä päivänä voi olla vaikeaa löytää toisilleen riittävän kaukaista sukua olevia yksilöitä kohtuullisen matkan päästä. Uutta verta voikin joutua hakemaan toiselta puolelta maapalloa. Pieni geenipooli altistaa rodut entistä enemmän resessiivisten sairauksien puhkeamiselle. Kaikilla eläinlajeilla tämä ei ole niinkään ongelma, sillä monet lajit kestävät kohtuullista sukusiitosta varsin hyvin, ja siitä voi olla jopa hyötyä, mutta esim. koirien kohdalla tämä on valtava ongelma todella monen rodun kohdalla.

Tällä hetkellä valtava määrä eläimiä kärsii ihmisen jalostuksen takia. Niin tuotantoeläimet, kuin harrastus- ja lemmikkieläimetkin. On jalostettu rotuja jotka kasvavat luonnottoman nopeasti ja kivuliaasti tai tuottavat ihmiselle hyödykkeitä enemmän kuin niiden fysiikka kestää. On jalostettu rotuja jotka eivät kestä normaalia rasitusta, jotka eivät kykene enää itse parittelemaan, synnyttämään tai edes hengittämään kunnollisesti. On jalostettu rotuja joista löytyy yhä useammin yksilöitä, jotka eivät kykene hermostonsa tai luonteensa takia elämään normaalia elämää. On jalostettu rotuja joiden ominaisuudet on viety niin ääripäähän, että niistä on tullut kehitysvammoja, jotka aiheuttavat pahimmillaan halvauksia ja sydänkohtauksia.

Moni meistä tietää, minkälaisista eläimistä puhun. Mutta valitettavan moni ei tiedä, tai ainakin sulkee silmänsä ja korvansa totuudelta, jonka vuoksi näiden eläinten kärsimys jatkuu sukupolvi toisensa jälkeen, varmasti siihen saakka ettei eläimet kykene elämään enää lainkaan ja rotu kuolee sukupuuttoon. Ja se on väärin.

Jalostus ei kuitenkaan ole väärin. Sitä voi tehdä hyvin tai huonosti, tai hyvin huonosti. Jokainen meistä päättää itse, millaista jalostusta tukee - tai suorittaa. On hyvä kyseenalaistaa kasvattajan toimet aina lajin/rodun valinnasta lähtien, jalostuseläinten valintaan ja jälkeläisiä koskeviin odotuksiin asti. Miksi kyseinen laji/rotu on valittu, ja mitä sen kasvattamisella pyritään saavuttamaan? Onko jalostukseen valitut yksilöt lajinsa/rotunsa parhaimpia edustajia, mitä on vielä korjattava tai kehitettävä? Tulevatko jälkeläiset olemaan laadultaan vähintään vanhempiensa veroisia? Hyvä kasvattaja osaa vastata näihin kysymyksiin asiallisesti, ja toivon mukaan vastaukset kuvastavat tekoja.

Itseäni kiinnostaa jalostus ja eläinten genetiikka hyvin paljon. Vuosien varrella olen päässyt tutustumaan monen eri lajin ja muunnoksen kasvattamiseen, ja olen oppinut paljon. Olen oppinut millaisia verrattomia työkaluja ihmisellä on käytettävissään, kun halutaan saada aikaan tietynlainen eläinyksilö. Olen ylpeä siitä, millaisia eläinyksilöitä olen kasvattanut ja miten jalostamieni eläinten halutut ominaisuudet ovat parantuneet vuosien varrella. Toki virheitäkin on mahtunut mukaan, ja takapakkeja on tullut joskus enemmän mihin henkinen jaksaminen olisi riittänyt.

Jalostus vaatii todella paljon tietämystä, aikaa ja yritystä. Jopa kokeiluja. On kuitenkin tiedettävä riskit ja osattava käsitellä aikaansaannokset. Leikkiin ei voi ryhtyä jotta pääsisi kokeilemaan jumalana oloa, ja ihmetellä sitten mitä tuli luotua. Poikkeus vahvistaa säännön, mikä pätee myös jalostuksessa. Geenilotossa voi käydä tuuri, tai sitten ei. Jalostustyöhön ei voi ryhtyä sinisilmäisesti ja kuvitella, että kahdesta ihanasta ja hienosta yksilöstä syntyy toisia vastaavanlaisia. Se on tottakai tarkoitus, mutta ihan niin yksinkertaista jalostus ei ole.  

Lopuksi haluan painottaa, että tämä teksti on faktaan pohjautuva oma mielipiteeni. Tämä on kannanotto ylijalostuksen, ihmisen ahneuden itsekkyyden takia kärsivien eläinten puolesta. Mutta tämä on myös puolustus ja rohkaisu vastuullisen jalostuksen puolesta. Haluan kannustaa ihmisiä miettimään omia toimiaan, mitä tulee jalostukseen. Vaikka ei itse kasvattaisikaan eläimiä, on silti osaltaan kantamassa kortta kekoon monen eläinlajin, - rodun ja yksilön hyvinvoinnissa.