sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Don't love me with food!

Olen yrittänyt hillitä itseäni, ja säästellä tätä postausta myöhemmäksi. Mutta enää en pysty, nyt on pakko avautua aiheesta - taas.


Asiana on siis (lemmikki)eläinten lihavuus. 
(Postaus sisältää materiaalia joka saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita!)



En kykene ymmärtämään ihmisiä jotka pitävät lihavia eläimiä suloisina. En tiedä olenko ainoa (muutamien lähipiirini ihmisten lisäksi) jonka mielestä lihava eläin on sairas aivan yhtälailla kuin lihava ihminenkin.
Tuntuu, että lemmikkien lihavuus vain yleistyy yleistymistään. Tai sitten se on vain niin hyväksyttyä, ettei sitä tarvitse häpeillä. On täysin hyväksyttävää ja hulvatonta ladata nettiin kuvia lihavista eläimistä ja ulista niiden "söpöyttä". 
Täytyy minunkin myöntää, että esimerkiksi pyöreähkö hiiri/kissa/moni muu eläin on hellyyttävämpi näky, kuin rimpulampi versio. Lihavuus on silti haitallista, eikä mielestäni lainkaan naurun asia.

Netissä tehdään paljon pilaa ylipainoisten eläinten kustannuksella. Alla muutama esimerkki:

Pictured: The fat guinea pig that's the size of a football... and the rest of the world's most overweight pets - Ihan pahaa tekee! Kuvissa (jotka toimivat) esiintyvät eläimet ovat sairaanloisen lihavia. Ja millaisen käsityksen kuvatekstit antavat? Onko lihavuus hauskaa vai huolestuttavaa? Mietipä sitä.

European Animals with Obesity - Kyseinen linkki on sivulla jota mainostetaan lauseella "Where fun never ends". Onko artikkeli todella hauska? Kaikki kuvien eläimet eivät ole lihavia tai edes aitoja, sekä kirjoittaja tuntuu olevan hiukan huolissaan ylipainoisista eläimistä. Mutta miksi ihmeessä se sitten liitetään hauskuuteen? Kysynpähän vaan..



Nyt kaikki heselle ja kissankorvapanta päähän!


Hauskaa vai käsittämättömän surullista?



Söpöä?



Löysin tämän videon taannoin facebookiin jaettuna. Youtubesta lainattuja kommentteja kyseisestä videosta:

"ahw fat animals are so cute <3"
"
I need to go ask my mom if we can get a fat lepard they is so cute"
"
omg so freaking cute!!<3<3"


Mielestäni pätkän eläimet olisivat kyllä varsin hellyyttäviä jo pelkästään tuon animointitavan takia. Tarvitsiko niistä tehdä ilmapalloja? Kuvitelkaapa samanlainen video ihmisistä. Olisiko sekin hauska?

Sen lisäksi, että lihavia eläimiä pidetään söpönä, minua ärsyttää ja inhottaa se, miten hoikkaa eläintä katsotaan paheksuvasti - ja omistajaa vielä pahemmin. Hoikka (en tarkoita alipainoista tai aliravittua) eläin on terve, liikkuu hyvin ja elää erittäin todennäköisesti onnellisemman ja pidemmän elämän kuin lihava. Onko se paheksuttavaa? Onko oikeutettua saati hyvien tapojen mukaista huudella kaduilla "Hyi miten laiha koira!" kun näkee vinttikoiran, jonka ruumiinrakenne on luonnostaan "laiha"? Ihmisten kesken samanlainen käytös on hyvinkin tavallista. Laihalle tai alipainoiselle ihmiselle saa vapaasti huudella kommentteja painosta, ilman että se olisi paheksuttavaa, mutta lihavan tai ylipainoisen ihmisen kohdalla painoa ei saa ottaa puheeksikaan - muutenhan se on aivan hirvittävän loukkaavaa ja ilkeää?
   Omakohtaisten kokemusten perusteella voin kertoa, että piikittelyt laihuudesta loukkaavat kyllä. Yhtälailla loukkaannun myös siitä, kun lemmikkiäni haukutaan vähemmän viehättäväksi tai suloiseksi sen "LAIHUUDEN" (=normaalipainon) takia.



Kumman sinä valitsisit?

Entä onko tämä söpömpää kuin..
... tämä?



Ylipainosta aiheutuvia ongelmia

Sinä, ylipainoisen lemmikin omistaja: oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon eläimen paino vaikuttaa sen terveyteen ja elinikään? Oletko koskaan miettinyt, että saatat menettää lemmikkisi paljon aiemmin kuin olisi tarvis - ja vain sen takia, että sinusta lihava lemmikki on suloinen ja/tai et ole kiinnittänyt huomiota sen ylipainoon? Ajattele kuinka itsekästä se on. Sinä, joka olet päättänyt ottaa vastuun eläimestä, sen terveydestä ja koko elämästä. Sinä olet vastuussa myös siitä, että eläin on lihava. Olet myös mahdollisesti ja erittäin todennäköisesti vastuussa lihavuuden mukana tulevista sairauksista ja kivuista. Eläin on riippuvainen sinusta. Sinun päätöksesi määrittelevät sen elämänlaadun!
Oletko koskaan kuullut/lukenut sairauksista, jotka saattavat seurata ylipainoa?



Koirille tarkoitettu kinnersuoja, jota
 käytetään mm. nivelrikkoon

  • Kehon ylirasitus = mm. nivelrikko, selkärangan rasitusvauriot
  • Sydän- ja verisuonitaudit
  • Heikentynyt lämmönsäätelykyky = riski lämpöhalvauksiin kasvaa
  • Diabetes
  • Ruuansulatuselimistön häiriöt
  • Maksan rasvarappeuma
  • Heikentynyt vastustuskyky = riski altistua monille eri sairauksille
  • Iho-ongelmat
  • Hengitystiesairaudet
  • Syöpä- ja kasvainriski kasvaa
  • Virtsatie-ongelmat

Kuulostaako mikään yllä mainituista tutuilta? Miltä kuulostaa? Söpöltä? Entäs tämä?




HUOM! ALLA KUVIA LIIKALIHAVUUDESTA PAHIMMILLAAN!

4-vuotias Bennie, josta omistaja luopui "terveysongelmien" takia.

Näin tapahtui kun Bennie (13,6kg) ei kyennyt pitämään itseään puhtaana!

Laihduttuaan yli 4 kiloa Bennie kykeni taas hyppäämään korkealle.
Kuljetusboxi on laitettu helpottamaan alastuloa, sillä lähes kymmenen kiloa massaa
pienille kissan jaloille on valtava rasitus!

Benniestä ja kissan laihtumisesta voi lukea lisää täältä: http://www.catinfo.org/?link=felineobesity (Bennien tarina alkaa n. puolivälissä  sivua)

Obie (lähes 35kg), maailman lihavin mäyräkoira

Obie painoi jo 5-vuotiaana yli tuplasti enemmän kuin olisi pitänyt!


Garfield (18kg), maailman lihavin kissa.
"Just like with humans, too much weight can cause serious health problems. It leads to diabetes, heart disease, joint, bone and ligament damage, high blood pressure, intolerance to heat and more."


Mistä lemmikin lihavuus sitten johtuu?
Joidenkin arvioiden mukaan maamme kissoista ja koirista 25-50% on ylipainoisia tai lihavia. Liikalihavuus johtuu lähes aina vääränlaisesta ruokavaliosta yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan. Runsaasti rasvaa tai hiilihydraatteja sisältävä ruoka lihottaa eläintä hyvinkin nopeasti. Jos kulutus ei vastaa saadun energian määrää, on ruuan määrää ja/tai laatua muutettava tai liikuntaa lisättävä. Myös herkkujen vähentäminen auttaa paljon. Syötettyjen herkkujen kaloreita ei tule huomioitua eläimen päivittäiseen energiantarpeeseen nähden. Mieti siis, mitä kaikkea lemmikkisi syö päivän mittaan!


Lihavuuteen tai mahan turvotukseen voi olla muukin syy, kuin vääränlainen ruokavalio ja/tai liikunnan puute. Aina syy ei ole siis omistajan, mutta tämän postauksen idea onkin herätellä juuri näitä ihmisiä, jotka ovat sulkeneet silmänsä eläinten lihavuudelta ja sen tuomilta haitoilta. Älkää siis sokeasti uskoko, että kaikki lihavien lemmikkien omistajat vähät välittävät lemmikkinsä terveydestä! Tarkoitukseni ei ole aivopestä ketään uskomaan niin. Tarkoitukseni on puhua suuni puhtaaksi tästä aiheesta, joka tuntuu olevan monille vain hauska, hellyyttävä eikä lainkaan huolestuttava asia.


Alla muutamia syitä, jotka saattavat liittyä lihavuuteen tai mahan turpoamiseen:
  • Kilpirauhasen vajaatoiminta heikentää aineenvaihduntaa, jonka yhtenä oireena näkyy lihominen. Muita oireita ovat mm. iho-ongelmat, ohut ja huono karvapeite, väsymys sekä lihasheikkous.
  • Kastroidun/steriloidun eläimen hormoonitoiminta muuttuu, energian tarve vähenee ja ruokahalu lisääntyy. Leikattu lemmikki lihoo siis helposti, ellei ruokavalioon tehdä muutoksia leikkauksen jälkeen.
  • Sisäloistartunta saattaa aiheuttaa mahan turpoamista. Muita oireita ovat mm. ripuli, laihtuminen, muutokset ruokahalussa, anemia sekä huonontunut karvapeite.

Eiköhän tämä ala olla tässä tältä erää. Tekstin luonne on ehkä hieman provosoiva, mutta tämä asia on mielestäni ollut aivan liian kauan varjossa. Niin paljon kuin ihmiset inhimillistävätkin eläimiä, niin tätä ylipaino asiaa ei osata verrata ihmiseen. Eläimellä ylipaino on söpöä, ihmisellä se on ällöttävää tai jopa tabu - vaikka kyseessä voisi olla sairaudesta johtuva liikalihavuus, jolle henkilö itse ei voi mitään!

Herätkää siis ihmiset! Eläimen ylipaino on ihan yhtä vakavaa kuin ihmisenkin! Ehkä jopa vakavampaa, sillä kilon ylipaino koiralla on suhteessa paljon enemmän, kuin sama määrä ihmisellä. Asiaa vain ei osata sisäistää. "Eihän se Turre ole kuin pari kiloa ylipainoinen, ei vielä ole syytä pistää sitä dietille."



Sampson (85kg), 8-vuotta.
“His former owners couldn’t resist his big brown eyes that follow you around saying ‘feed me’”

Näihin tunnelmiin. Kiitos teille kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän postauksen - ajatuksella ;) Olisin erittäin kiitollinen, mikäli tätä tärkeää asiaa jaettaisiin myös muillekin!

- Mosse

6 kommenttia:

  1. Asiaa, tuttu tunne siitä että koiriani mulkoillaan kun ovat luikkuja, emäntää voisi ennemminkin haukkuu läskiksi, vähemmän se loukkaisi.

    VastaaPoista
  2. Itse ihailen suuresti lihaksikkaita, solakoita eläimiä. :) Minulle se kertoo enemmän rakkaudesta lemmikkiä kohtaan kuin se, että sen annetaan lihoa terveydelle haitallisiin mittasuhteisiin.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä kirjoitus, tykkäsin ja täyttä asiaa! :) Jaoin kanilan sivuilla: https://www.facebook.com/hanskinholskit/posts/526149537465081

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että teksti on otettu näin hyvin vastaan! Odotin jonkun verran niitä ei-niin-positiivisia kommentteja, mutta eipä ole vielä näkynyt :)
    Hurjasti kiitoksia kaikille tämän päivityksen jakaneille! <3

    VastaaPoista
  5. Noi kakki sairaudet mitkä tulee ylipainon mukana ei tosiaankaan oo mikään leikin asia kuten sanoit... Meidän perheessä lähes kaikki on ylipainoisia ja kyseisiä sairauksia löytyy! Myöskin minulta vaikka itse olen normaalipainoin... mutta homma siirtyy geeneissä esim diabetes ja sydän ja verisuonitaudit! Elikkä asiasta saattaa tulla kärsimään myös jälkeläiset !!!!!!!!!! ja tuo diabetes vie ainakin 10vuotta ihmisen elämästä jos ei hoida kunnolla. En tiä kuinka monta vuotta vie eläimeltä mutta esim hamsteri... ei luultavasti elä edes puoltakaan elämästä ! HUHHU PIHISEN KIUKUSTA, koska meidänkin koiraa haukutaan luikuksi vaikka kaveri on kunnon puntti ;D pelkkää lihasta! ja kun kyse on sekarotuisesta niin ei sen kuulukkaan näyttää just silt rodulta mikä hallitsee sen ulkonäköä kaikkein eniten... ! huhhu tekis mieli kyl sanoo niil ketkä kitisee '' ettetkö ruokaa tälle anna'' et no sul ei ainakaan kannattais antaa xD no ei .... mut u know ! sori täää epämääränen kommentti mut toi prosentti määrä sai mun veren kiehumaan ! jaan tämän kyllä fb seinällä !

    VastaaPoista
  6. Hyvää textiä. Toivottavast tämä herättää ylipainoisten lemmikkien omistajien ajatukset hoikemmasta lemmikistä. Joka viides koira on suomessa ylipainoinen. Omasta mielestä se on todella järkyttävää. Joissain roduissa yli painon huomaa nopeasti: 3kg ylipainosesta labbiksesta sen huomaa heti, mutta pitkäkarvaisesta eläimestä ei omistaja saata edes huomata mitään.

    VastaaPoista