Natural PET keeping - is it unnatural?

Luonnonmukaisuus. Tuttu sana monelle eläinharrastajalle joka tänä päivänä seuraa eläinaiheita - lähestulkoon mitä tahansa asiaa eläimiin liittyen. Sana itsessään on jo hieman ristiriidassa, kun puhutaan lemmikkieläimistä. Lemmikkieläimillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä luonnon kanssa, sillä ne elävät yltäkylläistä ja helppoa elämää ihmisen hoivissa.

Osa tuntuu omaksuneen "luonnonmukaisuuden" eläintenhoidon häilyväksi ohjenuoraksi, kun taas toiset ovat tehneet siitä jo elämäntavan. Mitä luonnonmukaisuus oikeastaan tarkoittaa, ja miten sen saisi parhaiten sovellettua nykyihmisen ja -lemmikin elämään?

Lähdetään miettimään, että mitä se luonnonmukaisuus sitten on. Karkea määritelmä lienee, että luonnonmukaisuus on elintapa, joka pyrkii luonnollisuuteen ja luonnon kanssa yhdessä elämiseen, sen sijaan että luontoa jatkuvasti riistettäisiin ja tuhottaisiin. Kuulostaa tosi hyvältä, vai mitä?

Mutta mitä se luonnonmukaisuus tarkoittaa eläinihmisille? Tänä päivänä luonnonmukaisuus on kenties useimmille ihmisille positiivinen termi, ja monet lemmikkeihinsä todella paneutuvat harrastajat haluavat tavoitella luonnonmukaisuutta niin hyvin kuin mahdollista. Joku saattaa jopa kiillottaa sädekehäänsä sillä, että pitää eläimiään niin luonnonmukaisesti kuin mahdollista. Mitä se sitten kullekin tarkoittaa, näkemyksiä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Jos lähdetään miettimään lemmikkiemme, vaikkapa koiran, hevosen ja hamsterin elämää luonnossa, ennen kun ihminen on ottanut ne hoiviinsa. Millaista niiden elämä oli? Luonnollista, tottakai, mutta oliko se elämä pelkästään hyvää? Eläin söi ravintoa johon sen elimistö on vuosisatojen aikana erikoistunut, se eli sellaisessa vuorokaudenrytmissä joka sen ominaisuuksille sopi parhaiten, eläimen keho oli lähes ympärivuorokautisessa stressissä; löytyykö riittävästi ravintoa, hyvä reviiri, pariutumiskumppani ja niin edelleen. Luonnonvalinta piti lajin kannat terveinä ja elinvoimaisina heikompien kuollessa pois tai jäädessä toisen eläimen saaliiksi. Oli tartuntatauteja, petoeläimiä, liian vähän ravintoa tai niin heikko asema laumassa, ettei ravintoa riittänyt arvojärjestyksen alimmaisille. Kuolemaan saattoi mennä päiviä, viikkoja, jopa kuukausia huonossa tapauksessa. Tai eläin saattoi vammautua, ja kärsiä todella pitkään puolikuntoisena, sinnitellessään kiinni elämänsyrjässä - koska niin eläimen geeneihin koodatut vaistot sanovat. Eläin ei luovuta, ennen kun se on aivan täysin loppu. 

Kuten lemmikkiemme villeillä esi-isillä, niilläkin on vaistonsa. Eläin ei ymmärrä sitä että se elää yltäkylläisyydessä, että ihminen huolehtii siitä no matter what (ainakin toivottavasti). Eläin noudattaa yhä sisäsyntyisiä vaistojaan, joita ihminen on kenties ajan saatossa jalostanut vähemmäksi, vahvistanut niitä tai muuttanut vaistojen esiintymistapaa. Mutta ne ovat kuitenkin olemassa.
Eläimen tärkein vaisto, on tottakai hengissä säilyminen. Aivan kuten ihmiselläkin. Monissa erittäin shokeeraavissa tilanteissa ihmiset usein sanovat, että vaikka luulivat kuolevansa, jostain löytyi ihmeellinen voima selviytyä. Sama pätee eläimiin. Ne sinnittelevät, vaikka olisivat kuinka sairaita, eivätkä valita, vaikka niihin kuinka koskisi. Vasta kun eläin näyttää pahan olonsa, tilanne on jo hälyyttävän huono.

Hengissä säilymisen vaiston lisäksi on monta muutakin erittäin vahvaa vaistoa. Toiseksi tärkein vaisto on ravinnonsaanti. Eläinlajista riippuen se ilmenee erilaisin tavoin, mutta kaikkien päämääränä on löytää mahdollisimman paljon soveliasta ravintoa. Tätä viettiä on luultavasti kaikkein helpoin hyödyntää kaikilla mahdollisilla eläinlajeilla, kun puhutaan koulutuksesta tai eläinten käsittelystä. On myös luonnonmukaista pakottaa eläin työskentelemään ravintonsa eteen (lajista riippuen tottakai), joka myös aktivoi eläintä monin tavoin. Ei ole luonnonmukaista että ravinto tulee ilmaiseksi, tekemättä mitään. Ravinnonhankinta, oli se sitten susilauman saalistusreissu tai koiran tekemä yksinkertainen temppu jolla ansaitaan makupala, virkistää eläimen aivoja ja tyydyttää sen tarpeita.

Itse ravinto taas. Luonnonmukaisuuden käsite pyörii varmasti eniten ruokintaan liittyvissä aihepiireissä. Puhutaan hevosten luonnonmukaisesta ruokailuasennosta (pää alaspäin), hamstereiden luonnonmukaisesta tavasta kätkeä ruokaa pahan päivän varalle (kantaa mökkiin tai haudata johonkin asumuksen nurkkaan) sekä koirien ravintoympyrästä ja siitä, mitä se luonnonmukainen ruokavalio oikein pitää sisällään.

Missä menee raja eläinten hyvinvoinnin ideaaliuden ja luonnonmukaisuuden välillä? Kuinka ihailtavaa se luonnonmukaisuuden tavoittelu oikeastaan on? Moniko on tullut ajatelleeksi näitä asioita?

Monesti esim. petoeläinten raakaruokintaan skeptisesti suhtautuvien ihmisten kuulee sanottavan, että miksi panostaa "luonnonmukaiseen ruokintaan" syöttämällä ties mitä raakalihoja, kun lemmikki saa kuitenkin purkista teollisia vitamiineja ja muita olennaisia ruokavalionsa osia. Totta, ei villille sudelle kukaan luonnossa heitä sinkkitablettia ja muita lisiä lauman kaataman hirven päälle, eivätkä edes kaikki susilauman jäsenet saa syödä tasapainoisesti kaikkia saaliseläimen osia. Voi olla että lauman alempiarvoisilta yksilöiltä jää täysin saamatta esimerkiksi erittäin ravintorikas ja A-vitamiinipitoinen maksa. Tämä taas voi johtaa mm. eläimen kunnon rapistumiseen, lisääntymiskyvyttömyyteen ja näön heikkenemiseen. 

Eli miten pitkälle sen luonnonmukaisuuden kanssa voi mennä, niin että voi hyvällä omatunnolla sanoa pitävänsä eläimistään hyvää huolta? Vaikka luonnossa eläin kärsisi puutostiloista, ei niitä voi tieten tahtoen aiheuttaa lemmikeilleen. Pahimmassa tapauksessa puutostilat tai aiheuttavat vakavia terveydellisiä ongelmia ja kärsimystä.
On niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua lopettaa sairaita tai jopa loukkaantuneita eläimiä, jotka tottakai kituvat kuoliaaksi ajan myötä. Tätäkin perustellaan kuuluisalla luonnonmukaisuudella ja romantisoidaan pitkää elinikää ja "luonnollista poisnukkumista". Mutta kuulostaako se yhtä hyvältä kuin eläimen luonnollisten tarpeiden täyttäminen, ilman että otetaan mukaan luonnon pahimmat puolet? Toivon todella, että mahdollisimman moni vastaa tähän kysymykseen "ei".

Mielestäni paras tapa toteuttaa luonnonmukaisuutta, on ensimmäisenä miettiä sen oman lemmikin villejä esi-isiä, ja miten ne ovat eläneet. Täytyy myös miettiä mahdollisen rotujalostuksen tuomia piirteitä, jotka eroavat monista muista roduista. Muuten on vaikea täyttää sen oman eläimen tarpeita, jos ei tiedä mistä se on peräisin ja millaisia sen sisäsyntyiset tarpeet on.
Toisena mietitään, mikä villin esi-isän elämässä oli hyvää ja tarpeellista, ja mikä huonoa ja haitallista. Ja nyt lienee sanomattakin selvää, että ne huonot asiat jätetään tottakai pois lemmikin elämästä. Esimerkkinä sairastuneen lemmikin hoitamatta jättäminen sillä perusteella, ettei niitä luonnossakaan kukaan hoitaisi. Sairaan tai loukkaantuneen eläimen hoitamatta jättäminen on ensinnäkin eläinsuojelurikos, ja toisekseen erittäin epäeettistä. Ihmistä ei kukaan pakota pitämään huolta yhdestäkään eläimestä, se on aina oma valinta. Se on valinta johon tulee sitoutua eläimen vaatimalla tavalla. Sen tarpeet on täytettävä ja siitä on pidettävä hyvää huolta niin kauan, kun se eläin on omissa käsissä. Luonnossa eläin voi sentään itse vaikuttaa omaan elämäänsä, sillä on hirvittävästi paljon enemmän tilaa ja mahdollisuuksia hankkia resursseja, kuin ihmisen lemmikillä, joka on täysin riippuvainen siitä, miten ihminen sitä kohtelee.

Sitten päästäänkin siihen hankalimpaan asiaan. Pitää päättää, mitkä sen villin esi-isän elämässä oli eläimen kannalta haitallisia, ja mitkä asiat eläimelle vain epämukavia, mutta tärkeitä asioita eläimen tarpeiden täyttämisen kannalta. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka ulkoileva hevonen. Valtavan moni hevosenomistaja ajattelee, että hevosen on epämukava olla ulkona sateessa, tuulessa, pakkasessa tai ötököiden syötävänä. On totta, että hevonenkin nauttisi varmasti enemmän leudosta säästä, mutta jos vaihtoehtona on pienessä karsinassa seisominen huonossa sisäilmassa, hevonen valitsisi koska tahansa tuulen, tuiskun, pakkasen tai paarmaparvet. Hevosella on suuri tarve päästä liikkumaan pitkiäkin matkoja ympäri vuorokauden. Ne torkkuvat pitkin päivää ja liikuskelevat taas. Ne leikkivät ja sosialisoivat, mikä ei ole mahdollista karsinaan teljettynä, jota saattaa kestää jopa yli puolet vuorokaudesta. 


Otetaan toiseksi esimerkiksi seurakoira. Koira, joka on otettu vain kainalokaveriksi tai ehkä seuraksi sunnuntaikävelyille, muttei mihinkään aktiivisempaan tarkoitukseen. Lähdetään miettimään, millaisia aktiviteetteja koira saa päivän mittaan. Koira ulkoilee kolme kertaa päivässä, ehkä kilometrin tai muutaman kerrallaan. Se kulkee hihnassa, haistelee ja kenties tervehtii muita koiria tai käy leikkimässä koirapuistossa parin naapurin koiran kanssa. Ulkona koira käyttää kaikkia aistejaan, ja lyhytkin ulkoilu voi olla hyvin virkistävää ja koiran tarpeita tyydyttävää. Kaikki koirat eivät edes vaadi älyttömiä määriä fyysistä liikuntaa ollakseen täysin tyytyväisiä. Kaikki koirat eivät välttämättä edes pysty liikkumaan pitkiä matkoja rotunsa ja/tai terveytensä puolesta.
Mutta ulkoilu kattaa vain pienenpienen osan päivästä. Koira on todennäköisesti sisällä, omistajan kotona, yli 22 tuntia vuorokaudesta. Millaisia aktiviteetteja tämän tyyppinen koira yleensä saa sisätiloissa? Todennäköisesti omistaja leikittää sitä hetken kerran tai pari päivässä. Taas koira saa käyttää kaikkia aistejaan, mutta vain hetken. Sitten koiraa silitellään ja rapsutellaan. Suhde koiran ja omistajan välillä vahvistuu, mikä on hienoa. Jossain vaiheessa päivää koira saa ruokansa. Joko se tarjoillaan kupista kerran tai useammin päivässä, tai nappulakuppi on aina tarjolla, jolloin koira syö milloin tahtoo. Ruuan pureskelu tyydyttää koiraa. Sen leuat tekevät töitä, mikä rauhoittaa sitä, mutta sitäkin kestää vain hetken. Koira tulee myös kylläiseksi saamastaan ravinnosta, jonka jälkeen koira asettuu lepäämään ja sulattelemaan ruokaa. 

Tälläisen koiran elämä saattaa vaikuttaa idylliseltä jonkun mielestä. Aika moni ihminenkin toivoisi joskus (paino sanalla joskus, tuskin kukaan haluaisi koko elämäänsä elää näin), että saisi olla muiden passattavana. Joku muu olisi vastuussa ruuanhankinnasta ja ruuan soveltuvuudesta. Joku muu patistaisi ulkoilemaan, leikittäisi ja antaisi hellyyttä mielin määrin. Saisi nukkua päivät läpeensä ja tavata kavereita säännöllisesti.
Ongelmana tässä on vain se, että koira ei ole kuten ihminen. Inhimillistämällä koiraa voidaan saada se omaan silmään näyttämään onnelliselta ja tarpeiltaan tyydytetyltä. Mutta koira - olkoot kuinka paljon tahansa seurakoiraksi jalostettua rotua - on tarpeiltaan aivan erilainen kuin ihminen. Koira ei vertaa elämäänsä ihmisen elämään ja ajattele, että onpa onnekasta kun ei tarvitse rehkiä, vaan saa loikoilla päivät pitkät. Koiralla on paljon tarpeita, ja moni niistä liittyy ravintoon. Koiralla on tarve tehdä töitä ruokansa eteen, oli se sitten paimennukseen, saaliin tappamiseen tai riepotteluun taikka noutamiseen muunnettua saalistuskäyttäytymistä. Koiralla on tarve pureskella paljon. Rodusta riippuen enemmän tai vähemmän, mutta joka tapauksessa paljon siihen nähden miten vähän pureskelua kupillinen kuivaruokaa tarjoaa. Koiralla voi olla myös tarve haudata osa ravinnostaan pahan päivän varalle, eikä kovin moni koiranomistaja ole hyvillään takapihalle kaivetuista kuopista tai päiväpeittoon haudatusta limaisesta puruluusta.

Monilla koirilla, rodusta riippumatta, on paljon ongelmia jotka aiheutuvat virikkeettömästä elämästä. Usein toitotetaan, että koiraa pitää aktivoida, aktivoida ja aktivoida vielä lisää. Juoksuta koiraa tuntitolkulla tai heitä palloa niin kauan että koira väsyy (= on niin kierroksilla, ettei se kykene toimimaan enää järkevästi). Kun poistut kotoa, heittele ruokaa ympäriinsä tai piilottele sitä pahvirulliin ympäri asuntoa, tai jäädytä Kong-lelu joka on täytetty lihanmakuisella tahnalla. Koiraa ei opeteta rauhoittumaan, vaan sille opetetaan, että koko ajan on oltava jotain tekemistä, jottei pääsisi ahdistumaan. Koira ei opi kestämään tylsyyttä, ja se turhautuu pienestäkin toimeettomuudesta. Koira ei myöskään vieläkään tyydytä tarpeitaan, ja ihminen on hätää kärsimässä. Loppuu voimat ja koira käyttäytyy kuin pieni hirviö ja vaatii aina vaan lisää, jottei ehtisi tylsistymään sillä sekunilla kun puuhailtava loppuu.

Palataan siihen luonnollisuuteen. Luonnollisuutta ei ole se, että koira makaa 20 tuntia vuorokaudesta tekemättä mitään, eikä se, että koiralla on tekemistä ympäri vuorokauden. Muistutan taas, että koira on erittäin kaukana sudesta, mutta suden elämästä saa viitteitä siitä, millainen rytmi olisi luontaisempi koiralle. Susi liikkuu todella pitkiä matkoja, mutta se ei ole liikkeessä jatkuvasti. Liikkuessaankaan sen viretila ei ole huipussaan kuin hetkittäin, kun se tapaa (vieraan) lajitoverin tai löytää saalista. Kun susi ei saalista tai sosialisoi, se lepää, syö (repii lihaa irti ruhosta) tai käyttää poskihampaitaan (pureskelee luita, rustoja tai sitkeää lihaa). Eli viretila ja tekemisen muoto on usein tärkeämpiä, kuin tekemisen määrä. 

Kun lähdetään hakemaan sille omalle lemmikille sitä luonnonmukaisempaa elämää, voi joutua kokeilemaan erilaisia asioita ja miten ne vaikuttavat siihen eläimeen. Koska koira on kesytetty sudesta hyvin kauan aikaa sitten, ja rotuja ominaisuuksineen on niin paljon erilaisia, ei suden elämää voi sellaisenaan soveltaa koiralle. Sama pätee muihin lemmikkieläimiin. Lemmikkihamsterille on mahdotonta tarjota mahdollisuus vaeltaa kilometritolkulla joka yö, mutta sille on mahdollista tarjota mahdollisimman suuri ja virikkeellinen asumus, johon sisältyy myös juoksupyörä. Esim. hiiret sitä vastoin eivät ole vaeltajia, eikä juoksupyörä ole niille yhtä tarpeellinen kuin hamsterille joka turhautuu helposti, mikäli ei pääse liikkumaan tarpeeksi.


Lopuksi kehotain jokaista lemmikinomistajaa miettimään, mikä on oma suhtautuminen luonnonmukaisuuteen. Haluaako sitä noudattaa, ja millä tavoin? Mikä sen oman lemmikin elämässä voisi olla luonnonmukaisemmin, tai vähemmän luonnomukaisesti, mikäli asia on haitallinen?
Pienetkin muutokset eläimen arjessa voi tehdä suuren eron sen hyvinvoinnissa; käytöksessä, terveydessä ja eliniässä. Tässä muutamia esimerkkejä: Säännöllisten ruoka-aikojen välttäminen vähentää rutiinien muodostumista, jolloin eläin on aktiivisempi ja viretilaltaan tasaisempi, kun se ei osaa odottaa ruoka-aikaa. Höttöisten koirien Dentastixien vaihtaminen raakaluihin tai rustoihin, taikka kuivaruuan tarjoaminen nurmikolta tai lumihangesta ruokakupin sijaan. Hevosten laidunrakenteen muuttaminen niin että niiden on pakko liikkua paikasta toiseen resurssien perässä. Kissojen pitäminen sisätiloissa tai ulkona ainoastaan tarhassa tai valjaissa, jotta se on turvassa monilta vaaroilta eikä itse aiheuta ongelmia luonnossa. 

Esimerkkejä on monia. Ravinto ja ruokavalio on yleensä keskeisimmässä osassa, kun lähdetään tuomaan eläimen elämään positiivista luonnonmukaisuutta. Negatiivisen luonnonmukaisuuden poistamista on eläimen hyvinvoinnista huolehtiminen entistä paremmin, turvautuen tarvittaessa eläinlääkärin, hierojan tai muun ammattilaisen apuun, eläimen lopettaminen ennen kuin se on hyvin huonossa kunnossa tai eläimen pitäminen turvassa sille haitallisilta asioilta. 

Kuulisin mielelläni teidän mietteitä luonnonmukaisuudesta. Mitä se juuri sinulle tarkoittaa?
Miten toteutat luonnonmukaisuutta lemmikkisi elämässä? Kerro vaikka alas kommentteihin, tai laita sähköpostia!