Mitä se on, ja mitä se ei ole.
Tänä päivänä sana "jalostus" on kuin kirosana. Se mielletään usein heti negatiiviseksi asiaksi, täysin ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Kyllä, jalostuksella on saatu ja tullaan saamaan paljon pahaa aikaseksi, mutta se ei ole tarkoitus. Kuten sanakin kertoo, jalostuksen pitäisi olla "jaloisuuden" säilyttämistä ja jatkamista.
Se, mikä on kenellekin jaloa, onkin sitten toinen juttu, ja siinä mennään helposti metsään.
Jalostuksella on saatu aikaan mm. koira. Lajin lisäksi sadoittain eri rotuja. Ja rodut ovat saaneet ominaiset piirteensä. Ja roduissa on eri linjoja, alkaen näyttö- ja käyttölinjoista, jotka jakautuvat lukemattomien eri kasvattajien omiin linjoihin. Kullakin kasvattajalla on ihanteensa ja kriteerinsä jalostuseläinten ominaisuuksille, jotka muokkaavat syntyvää eläinsukupolvea.
Mitä jalostaminen tarkoittaa?
Jalostaminen on ihmisen tietoisesti tekemää keinotekoista evoluutiota, jolla kehitetään kyseisen lajin/rodun/muunnoksen ominaisuuksia toivottuun suuntaan. Jalostuksella voidaan siis luoda esim. hybridejä (kahden eri lajin tai kannan risteytyksiä, esim. muuli) tai uusia rotuja, ja ylläpitää terveyttä sekä rotuominaisuuksia (erilaiset tuotanto-omaisuudet kuten rehutehokkuus, kasvunopeus, munien-/maidon-/villantuotanto, tai harraste- ja seuraeläimillä esim. turkinlaatu tai ei turkkia lainkaan, pigmentti tai sen puute, luuston rakenne ja muoto kuten siro vai raskas, sekä eläimen koko, hermorakenne, luonne ja temperamentti) ja niin edelleen.
Jalostuksella on saatu aikaan sudesta mastiffeja ja villakoiria, viidakkokanoista broilereita ja silkkikanoja, sekä hurjan paljon muita tuotanto- ja harraste-eläimiä, niiden hyvine ja huonoine ominaisuuksineen.
Mitä jalostuksen tulisi olla? Mielestäni jalostuksen tulisi aina pyrkiä seuraavaan:
1. Ylläpidetään laji-/rotuominaisuuksia sen alkuperäistä käyttötarkoitusta kunnioittaen (esim. arktiset rodut -> säilytetään sään-, ja erityisesti kylmänkestävä turkki tai metsästyskoirat -> säilytetään kullekin rodulle ominaiset käytösmallit ja piirteet metsästystä ajatellen), VAIKKA kyseessä olisi rotu joka on yhä suuremmissa määrin lähinnä seurakoirana.
2. Ei lisätä eläinmäärää, vaan jalostetaan, eli pyritään aina säilyttämään jo tavoitetut ominaisuudet ja parantamaan niitä entisestään, kuitenkaan liiallisuuksiin menemättä (esim. paimentavien koirarotujen paimenominaisuuksien säilyttäminen, muttei paimenvietin liiallinen kasvaminen).
3. Pidetään silmällä kokonaisuutta. Lajin/rodun epäkohtia, mihin pitäisi panostaa eniten? Mikä on jo hyvällä mallilla? Se mikä on jo hyvää, ei vaadi parannusta - liika on aina liikaa.
Jalostuksen perimmäinen tarkoitus ei siis ole (tai pitäisi ainakaan) olla ihmisen työväline kaikenlaisen toinen toistaan hullumman elikon luomisessa. Se, että valitettavan suuri osa ihmisistä on ryhtynyt tuottamaan maailmaan kärsiviä eläinraukkoja, ei tarkoita sitä että kaikenlainen jalostus olisi pahasta.
On olemassa jalostusta, ylijalostusta, kasvattelua (eläinmäärän lisäämistä päämäärättömästi tai puutteellisilla kriteereillä) ja tehtailua, joka on eläinten hyvinvoinnin kustannuksella aikaansaatua tuotantoa, jonka ainoana kriteerinä on eläinmäärän lisääminen ja/tai raha.
Moni luulee myös että osa eläinten ominaisuuksista on ihmisen aiheuttamia, vaikka ne ovat todellisuudessa luonnollisia mutaatioita, joita on ryhdytty jalostamaan ( = säilyttämään haluttua piirrettä), eikä se suinkaan automaattisesti tarkoita sen olevan eläimen kannalta haitallinen ominaisuus. Tästä hyvä esimerkki on karvattomat nisäkäslajit ja -rodut. Karvattomuus on luonnollinen mutaatio, joka tarkoittaa että luonnossakin syntyy joskus karvattomia eläimiä lajeihin, joilla normaalisti on karvapeite. Joku on tykästynyt karvattomaan eläimeen, ja halunnut säilyttää sen ominaisuuden, josta rotujen jalostus on lähtenyt liikkeelle.
Karvattomuus ei useimpien eläinlajien kohdalla ole ongelma, vaikka ne eivät välttämättä luonnossa selviäisikään. Toisaalta, mikäpä lemmikkieläimenä pidetty laji tai rotu selviäisi muutenkaan esimerkiksi täällä koto-Suomessa? Karvattomuus itsessään ei aiheuta eläimelle sairauksia eikä se estä luontaista käyttäytymistä. Syyrianhamstereilla esiintyvä karvattomuutta aiheuttava geeni vaikuttaa myös maitorauhasten toimintaan, ja näin ollen karvaton naarashamsteri ei kykene imettämään jälkeläisiään. (Tästä syystä karvattomia syyrialaisia kasvatetaankin ainoastaan yhdistämällä karvainen naaras karvattomaan urokseen). Tämän lisäksi en tiedä muita haittoja, joita karvattomuus eläimillä aiheuttaa. Turkin puutteen aiheuttavaa suojattomuutta en laske haitaksi, koska ihmisen lemmikki ei altistu ihoa vahingoittaville asioille, kuten kylmyydelle, auringonpaahteelle tai mekaaniselle ärsytykselle.
Karvattomat rodut eivät siis ole saaneet alkuaan jalostuksesta, vaan se on syntynyt itsestään. Moni ihmisen jalostama piirre sen sijaan on oikeasti haitallinen eläimelle. Tästä esimerkkeinä on paljon erilaisia rakenneominaisuuksia, kuten lyhyt kuono, pitkä selkä tai liiallinen poimuuntuva iho. Huolimattoman jalostuksen myötä on myös altistettu rotuja monille perinnöllisille sairauksille, joista eroon pääseminen vaatisi todella sitkeää ja huolellista jalostustyötä vain terveitä yksilöitä käyttäen.
Lisäksi suosittu nk. matadorijalostus on aiheuttanut monien rotujen geenipoolin kaventumisen siinä määrin, että tänä päivänä voi olla vaikeaa löytää toisilleen riittävän kaukaista sukua olevia yksilöitä kohtuullisen matkan päästä. Uutta verta voikin joutua hakemaan toiselta puolelta maapalloa. Pieni geenipooli altistaa rodut entistä enemmän resessiivisten sairauksien puhkeamiselle. Kaikilla eläinlajeilla tämä ei ole niinkään ongelma, sillä monet lajit kestävät kohtuullista sukusiitosta varsin hyvin, ja siitä voi olla jopa hyötyä, mutta esim. koirien kohdalla tämä on valtava ongelma todella monen rodun kohdalla.
Tällä hetkellä valtava määrä eläimiä kärsii ihmisen jalostuksen takia. Niin tuotantoeläimet, kuin harrastus- ja lemmikkieläimetkin. On jalostettu rotuja jotka kasvavat luonnottoman nopeasti ja kivuliaasti tai tuottavat ihmiselle hyödykkeitä enemmän kuin niiden fysiikka kestää. On jalostettu rotuja jotka eivät kestä normaalia rasitusta, jotka eivät kykene enää itse parittelemaan, synnyttämään tai edes hengittämään kunnollisesti. On jalostettu rotuja joista löytyy yhä useammin yksilöitä, jotka eivät kykene hermostonsa tai luonteensa takia elämään normaalia elämää. On jalostettu rotuja joiden ominaisuudet on viety niin ääripäähän, että niistä on tullut kehitysvammoja, jotka aiheuttavat pahimmillaan halvauksia ja sydänkohtauksia.
Moni meistä tietää, minkälaisista eläimistä puhun. Mutta valitettavan moni ei tiedä, tai ainakin sulkee silmänsä ja korvansa totuudelta, jonka vuoksi näiden eläinten kärsimys jatkuu sukupolvi toisensa jälkeen, varmasti siihen saakka ettei eläimet kykene elämään enää lainkaan ja rotu kuolee sukupuuttoon. Ja se on väärin.
Jalostus ei kuitenkaan ole väärin. Sitä voi tehdä hyvin tai huonosti, tai hyvin huonosti. Jokainen meistä päättää itse, millaista jalostusta tukee - tai suorittaa. On hyvä kyseenalaistaa kasvattajan toimet aina lajin/rodun valinnasta lähtien, jalostuseläinten valintaan ja jälkeläisiä koskeviin odotuksiin asti. Miksi kyseinen laji/rotu on valittu, ja mitä sen kasvattamisella pyritään saavuttamaan? Onko jalostukseen valitut yksilöt lajinsa/rotunsa parhaimpia edustajia, mitä on vielä korjattava tai kehitettävä? Tulevatko jälkeläiset olemaan laadultaan vähintään vanhempiensa veroisia? Hyvä kasvattaja osaa vastata näihin kysymyksiin asiallisesti, ja toivon mukaan vastaukset kuvastavat tekoja.
Itseäni kiinnostaa jalostus ja eläinten genetiikka hyvin paljon. Vuosien varrella olen päässyt tutustumaan monen eri lajin ja muunnoksen kasvattamiseen, ja olen oppinut paljon. Olen oppinut millaisia verrattomia työkaluja ihmisellä on käytettävissään, kun halutaan saada aikaan tietynlainen eläinyksilö. Olen ylpeä siitä, millaisia eläinyksilöitä olen kasvattanut ja miten jalostamieni eläinten halutut ominaisuudet ovat parantuneet vuosien varrella. Toki virheitäkin on mahtunut mukaan, ja takapakkeja on tullut joskus enemmän mihin henkinen jaksaminen olisi riittänyt.
Jalostus vaatii todella paljon tietämystä, aikaa ja yritystä. Jopa kokeiluja. On kuitenkin tiedettävä riskit ja osattava käsitellä aikaansaannokset. Leikkiin ei voi ryhtyä jotta pääsisi kokeilemaan jumalana oloa, ja ihmetellä sitten mitä tuli luotua. Poikkeus vahvistaa säännön, mikä pätee myös jalostuksessa. Geenilotossa voi käydä tuuri, tai sitten ei. Jalostustyöhön ei voi ryhtyä sinisilmäisesti ja kuvitella, että kahdesta ihanasta ja hienosta yksilöstä syntyy toisia vastaavanlaisia. Se on tottakai tarkoitus, mutta ihan niin yksinkertaista jalostus ei ole.
Lopuksi haluan painottaa, että tämä teksti on faktaan pohjautuva oma mielipiteeni. Tämä on kannanotto ylijalostuksen, ihmisen ahneuden itsekkyyden takia kärsivien eläinten puolesta. Mutta tämä on myös puolustus ja rohkaisu vastuullisen jalostuksen puolesta. Haluan kannustaa ihmisiä miettimään omia toimiaan, mitä tulee jalostukseen. Vaikka ei itse kasvattaisikaan eläimiä, on silti osaltaan kantamassa kortta kekoon monen eläinlajin, - rodun ja yksilön hyvinvoinnissa.
