Tämä aihe pyörii mielessä usein. Todella monet lemmikinomistajat puhuttelevat lemmikkejään perheenjäseninä. Toiselle ne ovat harrastusvälineitä, kolmannelle vain eläimiä. Mitä se sitten tarkoittaa käytännössä?
Kirjoitan tämän postauksen hyvin karkeasti yleistäen, kolmesta eri lemmikinomistaja-tyypistä. Hieman huumoriin vivahtaen, mutta ehkä tekstin lomassa on joku totuudensiemen ;)
Tyyppi 1: "Tottakai Mustikin saa Mäkkäristä hampparin, onhan se perheenjäsen!"
Pitkälti inhimillistetty lemmikkieläin, oli se sitten koira, kissa, jyrsijä tai eksoottisempi eläin, on nostettu jalustalle ja sitä kutsutaan perheenjäseneksi niin tutuille kuin etenkin tuntemattomille. On tärkeää päästä korostamaan sitä, miten tärkeä se eläin oikein perheelle on. Musti, Misu tai Hippu-hamsteri kulkee mukana kauppareissuilla, lomamatkoilla ja sukuloimassa. Viis siitä miten eläin oikeasti kokisi nuo reissut.
Tyypillinen perheenjäsen-koira on sekarotuinen (kenties ulkomaan rescue tai eläinsuojeluyhdistykseltä haettu) tai ei-niin-terveen rodun edustaja. Se on enemmän tai vähemmän ylipainoinen, syö helposti saatavilla olevan täysrehun lisäksi paljon kotiruokia, jopa samaa ruokaa ihmisperheen kanssa - ei siis tähteitä. Eläinlajilla ei ole merkitystä. Kasvissyöjiltä saatetaan sentään jättää eläinperäisyydet pois ruokalautaselta, mutta esim. perheenjäsen-kani saattaa syödä kohtuuttoman paljon tuoreravintoa - joka sekin on yleensä sokerista omenaa tai kurkkua, eli pelkkää vettä.
Perheenjäsen-eläin saa tehdä melkein mitä se mielii. Sillä saattaa olla jopa enemmän vapauksia kun perheen ihmislapsilla, mikä voi tarkoittaa sitä että koiraa ei ole edes peruskoulutettu ja kissa saa käyttäytyä vieraita kohtaan miten mielii. Perheenjäsen-eläin saa usein jopa enemmän huomiota kuin oma puoliso tai lapset. Sen annetaan tulla sohvalle, nukkua vieressä ja sille ostetaan tarpeettoman paljon leluja, söpöjä (ja turhia) vaatteita, tarvikkeita ja herkkuja - joille on monesti varattu oma kaappi! Usein perheessä on yksi henkilö, jolle perheenjäsen-eläin on erityisen tärkeä, ja muut ovat samaistuneet rooliin tai kohtelevat jalustalle nostettua eläintä tämän yhden henkilön mieliksi samoin kuin hänkin. Vieraiden läsnäollessa muuta perhettä saattaa hävettää koko hömpötys, mutta nielevät ylpeytensä rakkaan perheenjäsenensä tähden.
Tyyppi 2: "Onko sulla lemmikkejä? Mulla on! Mulla on kissa, koira, kaksi marsua ja kolme undulaattia!"
Kakkostyypin lemmikinomistaja on hyvin ylpeä eläimestään, tai yleensä eläimistään, joita on vähintään niin monta että keskustelukumppani päivittelee eläinten "suurta määrää". Lippuihin ja lappuihin (oli ne sitten virallisia lomakkeita tai kaupan arvontalappusia) kirjoitetaan aina erikseen perheeseen kuuluvat lemmikit, vaikkei niitä kysyttäisi. Ja tietysti lajitarkasti.
Eläimet on koulutettu hyvin, ne ovat terveitä sekä syövät laadukasta ruokaa ja ruokavalioon on ylipäätään perehdytty tarkasti. Ne ovat timmissä kunnossa ja niiden painoa seurataan säännöllisillä punnituksilla. Terveydentilasta pidetään tarkasti kirjaa ja kaikista eläinlääkärikäynneistä saadut selvitykset ja kuitit on arkistoituna omiin kansioihinsa.
Eläinten kanssa harrastetaan, leikitään ja niitä aktivoidaan monilla tavoin. Ehkä jopa liiaksi. Koira, joka on paperillinen rotukoira hyvästä suvusta, käy ainakin näyttelyissä ja neljässä eri harrastuksessa viikottain, ehkä jopa kisaa säännöllisesti. Koiran lepopäiviä saatetaan "unohtaa", mutta eihän se haittaa?
Kissan kanssa harrastetaan hajuerottelua ja pienjyrsijöille opetetaan temppuja. Kakkostyypin eläinihmisellä ei välttämättä ole lainkaan muita harrastuksia. Eläimet vievät suurimman osan vapaa-ajasta ja niistä puhutaan joka välissä ja jokaiselle vastaantulijalle. Treenimenetelmistä tapellaan harrastusryhmissä ja tavallisille tallaajille saarnataan markettiruokien paskuudesta ja siitä miten kaulapannan käyttö on vastuutonta.
Koti on sisustettu omien lemmikkien kuvilla sekä palkinnoilla, niiden leluja, hoitovälineitä ja aktivointihärpäkkeitä lojuu pitkin poikin. Omistajan - joka on useimmiten innokas yläaste- tai lukioikäinen, tai yksin asuva nuori aikuinen, erottaa katukuvassa karvaisista treenivaatteista tai fleecestä jossa on jonkin eläinharrastusryhmän nimi.
Eläimet on koulutettu hyvin, ne ovat terveitä sekä syövät laadukasta ruokaa ja ruokavalioon on ylipäätään perehdytty tarkasti. Ne ovat timmissä kunnossa ja niiden painoa seurataan säännöllisillä punnituksilla. Terveydentilasta pidetään tarkasti kirjaa ja kaikista eläinlääkärikäynneistä saadut selvitykset ja kuitit on arkistoituna omiin kansioihinsa.
Eläinten kanssa harrastetaan, leikitään ja niitä aktivoidaan monilla tavoin. Ehkä jopa liiaksi. Koira, joka on paperillinen rotukoira hyvästä suvusta, käy ainakin näyttelyissä ja neljässä eri harrastuksessa viikottain, ehkä jopa kisaa säännöllisesti. Koiran lepopäiviä saatetaan "unohtaa", mutta eihän se haittaa?
Kissan kanssa harrastetaan hajuerottelua ja pienjyrsijöille opetetaan temppuja. Kakkostyypin eläinihmisellä ei välttämättä ole lainkaan muita harrastuksia. Eläimet vievät suurimman osan vapaa-ajasta ja niistä puhutaan joka välissä ja jokaiselle vastaantulijalle. Treenimenetelmistä tapellaan harrastusryhmissä ja tavallisille tallaajille saarnataan markettiruokien paskuudesta ja siitä miten kaulapannan käyttö on vastuutonta.
Koti on sisustettu omien lemmikkien kuvilla sekä palkinnoilla, niiden leluja, hoitovälineitä ja aktivointihärpäkkeitä lojuu pitkin poikin. Omistajan - joka on useimmiten innokas yläaste- tai lukioikäinen, tai yksin asuva nuori aikuinen, erottaa katukuvassa karvaisista treenivaatteista tai fleecestä jossa on jonkin eläinharrastusryhmän nimi.
Tyyppi 3: "Ainahan ne on perunankuorilla pärjänneet, se on vaan koira!"
Kolmostyypin lemmikinomistaja on yleensä vanhempaa sukupolvea, luonteeltaan hiukan juro suomalaistyyppi joka ei paljoa puhu eikä pussaa. Kolmostyyppi omistaa vain eläimen tai eläimiä. Niitä ei pidetä juuri arvossa eikä niitä kutsuta edes lemmikeiksi. Koira, joka on sekarotuinen tai tietyn tyyppinen metsästyskoira, on koska "kaikilla kuuluu olla" tai korkeintaan metsästysvälineenä. Muuta perhettä varten voi olla naapurin navetasta 5 viikkosena haettu kissaparka tai lapsilla joku "häkkieläin", mikä voi tarkoittaa kania tai yksinäistä marsua. Marsua pienemmät jyrsijät on kaikki tuholaisia, niitä on liikaa tiluksilla muutenkin. Koira koulutetaan kovalla kädellä eikä sitä oteta sisälle. Tai jos otetaan, sillä ei ole mitään asiaa sohvalle tai muille huonekaluille eikä ruokapöydästä todellakaan tulla kerjäämään mitään, tai remmi heilahtaa. Koiran paikka on pienessä ulkotarhassa tai ketjun päässä pihalla. Jos koira on sairas, se viedään ladon taakse ja ammutaan itse. Eläinlääkärit on rahanahneita kiskureita, uuden piskin saa halvemmalla. Rokotteetkin on ihan turhia, jos koira sairastuu niin ei siinä rokotteet auta. Syytetään kasvattajaa. Koiran ruokavalio koostuu ruuantähteistä ja hyvinä päivinä se saa myös rippeet hirvestä tai kauriista.
Perheen muut lemmikit ei ole sen paremmassa asemassa, vaikka rakkautta riittäisikin. Kissa syö marketin halvinta viljahöttöä ja pienjyrsijöitä pihalta. Lasten pikkulemmikit asuu pienissä häkeissä jotka on saatu sukulaisilta lahjoituksena, uudet on kalliita ja (nykyaikaiset, isommat) vie liikaa tilaa. Ruokavalio koostuu markettien sateenkaarimuroista ja herkkutangoista, joita syötetään viikottain. Lapset lataavat kuvia someen ja kun paskamyrsku alkaa eläinten olosuhteista, ruokavaliosta tai sairaudesta, alkaa kitinä siitä miten vanhemmat ei suostu maksamaan sopivista tarvikkeista, paremmasta ruuasta tai eläinlääkärikuluista. Lopputuloksena lapsi kantaa huonoa omatuntoa eikä lataa enää kuvia someen.
Jokseenkin karkeat stereotyypit, mutta mitäs tuumitte? Eikö mukana ole totuuttakin? Eläinihmisiä on monenlaisia, mutta eläimet ansaitsevat aina tulla kohdelluiksi omana lajinaan ja rotunaan - ei ihmisenä eikä työvälineenä. Eläinkohtaiset tarpeet tulisi ottaa huomioon ja pyrkiä täyttämään ne mahdollisimman hyvin. Parhaaseen on hyvä pyrkiä, mutta maalaisjärki kannattaa pitää touhussa mukana. Kohtuus kaikessa, myös hifistelyssä.
Kolmostyypin lemmikinomistaja on yleensä vanhempaa sukupolvea, luonteeltaan hiukan juro suomalaistyyppi joka ei paljoa puhu eikä pussaa. Kolmostyyppi omistaa vain eläimen tai eläimiä. Niitä ei pidetä juuri arvossa eikä niitä kutsuta edes lemmikeiksi. Koira, joka on sekarotuinen tai tietyn tyyppinen metsästyskoira, on koska "kaikilla kuuluu olla" tai korkeintaan metsästysvälineenä. Muuta perhettä varten voi olla naapurin navetasta 5 viikkosena haettu kissaparka tai lapsilla joku "häkkieläin", mikä voi tarkoittaa kania tai yksinäistä marsua. Marsua pienemmät jyrsijät on kaikki tuholaisia, niitä on liikaa tiluksilla muutenkin. Koira koulutetaan kovalla kädellä eikä sitä oteta sisälle. Tai jos otetaan, sillä ei ole mitään asiaa sohvalle tai muille huonekaluille eikä ruokapöydästä todellakaan tulla kerjäämään mitään, tai remmi heilahtaa. Koiran paikka on pienessä ulkotarhassa tai ketjun päässä pihalla. Jos koira on sairas, se viedään ladon taakse ja ammutaan itse. Eläinlääkärit on rahanahneita kiskureita, uuden piskin saa halvemmalla. Rokotteetkin on ihan turhia, jos koira sairastuu niin ei siinä rokotteet auta. Syytetään kasvattajaa. Koiran ruokavalio koostuu ruuantähteistä ja hyvinä päivinä se saa myös rippeet hirvestä tai kauriista.
Perheen muut lemmikit ei ole sen paremmassa asemassa, vaikka rakkautta riittäisikin. Kissa syö marketin halvinta viljahöttöä ja pienjyrsijöitä pihalta. Lasten pikkulemmikit asuu pienissä häkeissä jotka on saatu sukulaisilta lahjoituksena, uudet on kalliita ja (nykyaikaiset, isommat) vie liikaa tilaa. Ruokavalio koostuu markettien sateenkaarimuroista ja herkkutangoista, joita syötetään viikottain. Lapset lataavat kuvia someen ja kun paskamyrsku alkaa eläinten olosuhteista, ruokavaliosta tai sairaudesta, alkaa kitinä siitä miten vanhemmat ei suostu maksamaan sopivista tarvikkeista, paremmasta ruuasta tai eläinlääkärikuluista. Lopputuloksena lapsi kantaa huonoa omatuntoa eikä lataa enää kuvia someen.
Jokseenkin karkeat stereotyypit, mutta mitäs tuumitte? Eikö mukana ole totuuttakin? Eläinihmisiä on monenlaisia, mutta eläimet ansaitsevat aina tulla kohdelluiksi omana lajinaan ja rotunaan - ei ihmisenä eikä työvälineenä. Eläinkohtaiset tarpeet tulisi ottaa huomioon ja pyrkiä täyttämään ne mahdollisimman hyvin. Parhaaseen on hyvä pyrkiä, mutta maalaisjärki kannattaa pitää touhussa mukana. Kohtuus kaikessa, myös hifistelyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti