Too young to have pets?

Monet vanhemmat hankkivat lapsilleen lemmikkieläimiä sekä lasten pyynnöstä että ilman. Lemmikin omistaminen voi opettaa paljon - niin hyviä kuin huonojakin asioita. Parhaillaan lapsi oppii kantamaan vastuuta elävän eläimen hoitamisesta, oppii elämän kiertokulun ja sen, että syntyminen ja kuoleminen on osa elämää. Eläimet opettavat myös paljon kärsivällisyyttä ja motoriikkaa: hellävaraisia mutta varmoja otteita, sekä monia muita asioita eläinlajista riippuen. Otollisissa olosuhteissa lapsi oppii paljon tärkeitä asioita sekä saa itselleen tekemistä ja seuraa lemmikistään.

Pahimmassa tapauksessa lapsi oppii vanhemmiltaan välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä eläviä olentoja kohtaan. Jos talouden aikuiset eivät ole sitoutuneita lapselle hankitun lemmikin hoitoon, se jää helposti heitteille, tulee väärin pidetyksi tai jopa kuolee tuskallisesti puutteelliseen ylläpitoon. Aikuiset voivat myös (tahattomasti tai tarkoituksella) opettaa lapsilleen, että eläin on kuin esine jonka voi vaihtaa tai kierrättää jos se ei miellytä tai kiinnosta enää. Lapset oppivat aikuisten esimerkistä, joten jos aikuinen antaa luvan hamsterin hankkimiseen ja suostuu kuukauden päästä myymään sen ja ostamaan tilalle marsun - mitä lapsi oppii? Ei ainakaan vastuuntuntoa!

Itse olen elänyt aina eläinten keskellä, ja ensimmäiset omat lemmikkieläimetkin sain verrattain nuorena. Olen todella kiitollinen siitä, että sain osallistua eläinten hoitoon iästäni huolimatta. Eläimet ovat kasvattaneet minua paljon, ja rakkaus niihin on säilynyt kaikki nämä vuodet. En tiedä missä olisin, ellen olisi voinut toteuttaa itseäni eläinharrastajana lapsuudesta lähtien. Eläinten seura, niiden käyttäytymisen seuraaminen ja lukeminen, asioiden oppiminen ja tiedon kerääminen ovat uskomattoman tärkeitä ja palkitsevia asioita minulle.

Jotkut ovat vahvasti sitä mieltä, että lapsille ei pitäisi antaa lemmikkieläimiä lainkaan vastuulleen. Tähän ovat varmasti vaikuttaneet juuri ne tapaukset, joissa eläimet elävät huonoissa oloissa, puutteellisella hoidolla tai kuolevat tapaturmaisesti lasten käsissä. Jos lemmikki käydään hetken mielijohteesta hakemassa lähimmästä eläinkaupasta ja mukaan ostetaan ne välineet ja tarvikkeet mitä myyjä myy, niin lapsi ei taatusti opi hoitamaan eläintään asianmukaisesti. Vanhempien on opetettava että tietoa eläimestä on haettava ennen sen hankintaa, ja että valinta tehdään eläimen ylläpitoon liittyvien asioiden perusteella. Kania ei voida hankkia sillä perusteella, että se on söpö. On perehdyttävä sen lajinmukaiseen hoitoon ja tilavaatimuksiin. Kun lapsen kanssa tutustutaan eläimen hoitamiseen etukäteen, vältytään pitkälti kyllästymiseltä, "ei tää ollukkaan kiva" tai "toi haisee/sotkee/metelöi liikaa"-ongelmilta joiden takia eläimestä luovuttaisiin.

Väittäisin, että suurin osa vanhemmista miettii eniten rahanmenoa lemmikkiä hankittaessa.

"Ei osteta tuota häkkiä, vaan tämä vähän pienempi."

"Tuo ruoka on hirveän kallista, ostetaan tätä toista."

"Se on vain vähän väsynyt, ei vielä kannata lähteä eläinlääkäriin. Sehän on todella kallista.."

Mitä se opettaa lapselle? Että on ihan ok syöttää eläimelle sateenkaaren väreissä loistavaa nappulaseosta asianmukaisen ruuan sijaan, tai jättää se kärsimään sairaana, sillä eläinlääkärillä käyminen on kallista? Lapsi voi kokea hirvittävää syyllisyyden tunnetta siitä, ettei voi kustantaa lemmikilleen tarpeellisia asioita. Ennemmin tai myöhemmin lapsi oppii, että jokin on mennyt pieleen, ja että eläin on kenties kärsinyt koko elämänsä. 

Jos perhe ottaa elävän eläimen vastuulleen, on lapselle opetettava, että tarpeen vaatiessa jätetään lauantaikarkit ja uusi pleikkaripeli ostamatta, jotta saadaan lemmikille hoitoa jota se tarvitsee. Oli se sitten koiran fysioterapiakäynti tai hamsterin antibioottikuurin hakeminen eläinlääkäristä.

Eläinten hoidon tietämys on parantunut hurjasti vuosien saatossa. Jopa minä nuorena ihmisenä voin sanoa, että "kymmenen vuotta sitten asiat oli paljon huonommin". Ja niin todella oli. Tietämystä ei ollut riittävästi, ja ihmiset luottivat sokeina kehen tahansa jolla oli "vuosien/vuosikymmenten kokemus". Valitettavasti samaa tapahtuu yhä, vaikkakin pienemmissä määrin. Osalle lemmikinomistajista riittää se, että halutaan joku eläin - tuli se itselle tai lapselle - ja eläinkauppias/naapurin "kokenut" Pirkko-Petteri kertoo mitä eläin tarvitsee elääkseen. Hyvinvointia, saati ideaaleja olosuhteita ei välttämättä oteta huomioon lainkaan.

Jos vanhemmat hankkivat lapselleen lemmikin, joka on "vain" hamsteri, "vain" kala tai "vain kotilo", sekin opettaa lapselle ettei kaikki elämä ole arvokasta. Jokainen lemmikkieläin on elävä, tunteva olento - vaikka ne ovatkin kaikki erilaisia. Kala ei tunne kipua samalla tavalla kuin hamsteri tai sinä itse, mutta se tuntee kipua silti. Se voi kärsiä tai olla tuskissaan. Vastuullinen vanhempi opettaa lapselleen, että pienikin eläin ansaitsee hyvää huolenpitoa ja mahdollisuuden kuolla tuskattomasti, kun sen aika on.

Päivittäin tulee vastaan tapauksia, jossa lapsi voivottelee netissä kun vanhemmat ei suostu viemään sairasta marsua eläinlääkäriin tai suostu ostamaan yksinäiselle rotalle lajitoveria. Joka päivä saan lukea, miten aikuiset ihmiset pätevät ettei kultakala tarvitse suositusten mukaista allasta tai että kissa pärjää marketin halvimmalla kuivaruualla. Ikävä kyllä huomaan yhteyden näiden tapausten välillä. Lapsesta, joka on oppinut ettei eläimen hyvinvointi ole tärkeää, kasvaa välinpitämätön aikuinen. 

Takaisin aiheeseen. Milloin lapsi kykenee huolehtimaan omasta lemmikistä? Se on tietysti täysin tapauskohtausta, ja riippuu paljon aikuisten kiinnostuksesta. Jos vanhemmat eivät ole eläinihmisiä, mutta ovat valmiita kantamaan vastuun alaikäisen lapsen lemmikkieläimestä, mikään ei estä hankkimasta lemmikkiä vaikka vuoden ikäiselle lapselle.

Aikuisten tulisi kuitenkin aina muistaa, että vaikka lapsi, ehkä kypsä ikäisekseen, haluaisi oman lemmikin ja lupaisi huolehtia siitä - on aikuinen AINA vastuussa viimekädessä. Elävää eläintä ei voi jättää lapsen harteille. Samalla tulisi myös ottaa huomioon lapsen into ja kiinnostus, sekä tietysti tietotaito. Jos lapsi ei osaa, silloin opetetaan. Ja jos lapsi osaa, silloin ollaan itse avoinna oppimiselle.

Oman kokemukseni mukaan lapset ovat usein taitavampia opettamaan esimerkiksi eläinten käsittelyä, kuin aikuiset. Ottaen tietysti huomioon, että lasta on alkuun opastettu asianmukaisesti. Lapsi ei automaattisesti pelkää että eläin puree tai raapii, ellei joku ole jatkuvasti hokemassa "Varo, se voi purra!" (jota muuten kuulee paljon ei-eläinihmisiltä, oli kyse lajista mistä hyvänsä). Lapsi on utelias ja luonnostaan kiinnostunut, ja haluaa aina oppia uutta. 

Anna siis siihen mahdollisuus. Ja käytä vaikutusvaltaasi hyväksesi: Opeta, neuvo ja ohjeista niitä jotka eivät vielä osaa. Anna esimerkkiä ja rohkaise niitä jotka eivät vielä uskalla.