Limicolaria martensiana

Limicolaria martensiana

ALKUPERÄ JA ELINYMPÄRISTÖ LUONNOSSA

L. martensianat kuuluvat trooppiseen maakotilosukuun nimeltä Limicolaria. Sukuun kuuluu 17 eri lajia ja jokunen alalaji. Ne ovat kotoisin eri puolilta Afrikkaa. Tämä kyseinen L. martensiana esiintyy luonnossa lähellä päiväntasaajaa - Keniassa, Tanzaniassa ja Ugandassa. 

Kotiloiden elinympäristön olosuhteet ovat lämpimät ja melko kosteat. Lämpötilanvaihtelut ovat pieniä martensianoiden elinalueilla; vuoden korkeimpien lämpötilojen keskiarvo on n. 24-28 astetta ja alimpien lämpötilojen keskiarvo n. 16-18 astetta. Afrikan suurin järvi, Viktorianjärvi, kostuttaa L. martensianoiden elinympäristöä joka olisi muutoin huomattavasti kuivempi. Korkealla sijaitsevat tasangot ja vuoristot taas aiheuttavat viileämmän ilmaston kuin monissa muissa päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevilla alueilla vallitsee.

Luonnossa martensianat lisääntyvät ympäri vuoden, mutta sadekautena lisääntymisessä on selvä piikki. Jos olosuhteet muuttuvat liian kuiviksi, martensianat vaipuvat horrokseen.

ULKONÄKÖ JA KOKO

Vaalearaitainen L. martensiana

Martensianoiden koko vaihtelee paljon elinympäristön mukaan. Niiden on havaittu olevan suurimpia alueilla joiden maaperä on hyvin kalkkipitoista. Uskoakseni aikuisten kuori on keskimäärin n. 5cm pitkä.

Kuoren väritys vaihtelee myös runsaasti eri populaatioiden ja yksilöidenkin välillä. Kuviointi voi olla tummaa tai vaaleaa, sitä voi olla paljon tai vähän. Yleistä kuitenkin on että kuori on pohjaväriltään vaalea ruskea tai beige ja sitä peittää kauttaaltaan aina vain hienommiksi juoviksi hajoavat raidat joita on tasaisesti koko kuoren mitalta.

Kuten muidenkin Limicolaria-kotiloiden, myös martensianoiden kuori on pitkänomainen ja päästä pyöreähkö, toisin kuin esim. Achatina-suvun kotiloilla.

Itse eläimen, eli jalan väri on vaaleanrusehtava, beige tai keltaiseen vivahtava, ja siinä saattaa olla aavistuksen pohjaväriä tummempia tai vaaleampia raitoja.

Raidaton L. martensiana

RUOKAVALIO

Näiden kotiloiden elinympäristö luonnossa on kasvustoltaan vaihtelevaa, joten ne ovat todennäköisesti sopeutuneet syömään melko monipuolisesti erilaisia kasveja. Netistä tietoa tästä lajista löytyy vähän eikä näitä ole ainakaan toistaiseksi kovinkaan paljoa lemmikkimarkkinoilla. Käsitykseni mukaan kyseinen laji syö pääasiassa tummanvihreitä kasvinosia, eikä juurikaan hedelmiä. Lajia on myös kuvailtu huomattavasti nirsommaksi kuin esimerkiksi akaattikotiloa.

Jatkuvasti saatavilla olevan kasviperäisen ravinnon lisäksi kotiloille on tarjottava kalkinlähde, joksi käy hyvin seepiansuomu.

ASUMUS

KUVA TULOSSA

Keskikokoisena maakotilona L. martensiana ei vaadi kovinkaan kummoista tilaa. N. 30 litrainen terraario tai muovilaatikko käy hyvin 1-3 aikuiselle yksilölle. Keskenkasvuiset kannattaa sijoittaa reilusti pienempään asumukseen, jotta pikkuiset löytävät helposti ruuan ja kalkin.
Pohjapinta-ala on korkeutta tärkeämpää, mutta laji tykkää myös kaivautua (pohjamateriaalia on hyvä laittaa runsaasti, ainakin yhtä paljon kuin kotilon kuoren pituus on) ja se saattaa myös kiipeillä mahdollisuuden saadessaan.

Asumuksen koon ohella tärkein ominaisuus on ilmanvaihto. Puutteellinen ilmanvaihto aiheuttaa pohjamateriaalin ja ruuantähteiden nopean homehtumisen, joka sairastuttaa kotilon. Myös ei-toivotut alivuokralaiset saattavat iskeä huonosti ilmastoituun asumukseen. Kotilon asumus ei kuitenkaan saa olla niin hyvin ilmastoitu, ettei ilmankosteutta saada pysymään halutuissa lukemissa. Keskenkasvuisille martensianoille käy hyvin eri kokoiset Faunarium- tai Geo-boxit, kunhan niiden kansia tuunaa hieman. Itse teippaan osan kattoritilästä umpeen ulkopuolelta, jotta teipistä ei ole vaaraa kotilolle ja näin kosteus ei pääse karkaamaan turhan nopeasti.

POHJAMATERIAALI

Hyvä perusta pohjamateriaalille on lannoittamaton turve. Sekaan voi laittaa mielen mukaan lannoittamatonta multaa, sammalta tai erilaisia hakkeita/karikkeita. Pohjamateriaali pidetään aavistuksen kosteana ympäri vuoden. Sumutus kerran päivässä tai parin päivän välein riittää, kunhan pohjamateriaali on saatu sopivan kosteaksi asumuksen perustuksen yhteydessä. Liian kuivassa ympäristössä kotilot vaipuvat horrokseen ja kuolevat ennen pitkää. Horrostavan kotilon tunnistaa kalkkiläpästä jonka se kehittää kuorensa suuaukon peitoksi kuivuutta vastaan. 

SISUSTUS

Koska kotilot eivät juuri välitä miltä asumus näyttää eivätkä ne välttämättä tarvitse mitään pohjamateriaalia kummempaa piilopaikakseen, saa sisustaessa käyttää luovuutta. Tärkeintä kuitenkin on pitää asumus kotiloille turvallisena. Mitään kovaa ei ole suositeltavaa laittaa kotiloiden asumukseen, sillä niiden päälle tipahtaessaan kuoret voivat haljeta jopa kohtalokkaasti.

Erilaisilla keinotekoisilla kasveilla saa asumukseen luonnollisen ilmeen. Niiden lisäksi voi käyttää esim. lehtipuiden oksia, pehmeämuovisia kukkaruukkuja tai muita astioita. Eläviä kasveja ei kannata laittaa koristeeksi kotiloille, sillä ne päätyvät todennäköisesti hyvin pian ruokalistalle. 

Ainoat pakolliset tarvikkeet kotilon asumuksessa on vesiastia (esim. muovinen kivijäljitelmäkuppi) ja kalkinlähde. Jonkinlainen ruokakuppi on myös hyvä olla, itse käytän muovirasioiden kansia. Ne ovat pehmeitä, tasaisia (kotilon on helppo mennä syömään) ja helppoja puhdistaa.

KOSTEUS, LÄMPÖTILA JA VALAISTUS

Luonnonvaraiset martensianat asuvat järvien ympäristössä, alueilla jotka olisivat hyvin kuivia ilman vedenlähteitä. Vankeudessa asumuksen suhteellinen ilmankosteus tulisi olla n. 70%. 

Huoneenlämpötilasta riippuen L. martensianat saattavat tarvita lisälämmitystä. Päivisin terraarion lämpötila saisi pysytellä n. 23-26 asteessa, öisin se saa tippua reilusti alle 20 asteen. Mikäli huone jossa kotiloiden asumus sijaitsee, on viileä, voi lämmityksen hoitaa laittamalla asumuksen alle pienen (esim. 8W) lämpömaton yhteen kulmaan, tai käyttämällä pienitehoista lämpölamppua. Lämpimälläkään alueella ei lämpötila saisi nousta yli 30 asteen.

Erillistä valaistusta kotilot eivät tarvitse. Vuorokausirytmi on hyvä luoda jonkinlaisella valaistuksella, mutta siihen riittää normaalisti luonnonvalo ja asunnon muu valaistus. Mikäli valaisinta haluaa käyttää, kannattaa huomioida sen mahdollisesti aiheuttama lisälämpö (esim. loisteputkivalaisimet).

KÄSITTELY JA MUUT HOITOTOIMENPITEET

Kotiloita ei tarvitse käsitellä muutoin kuin asumuksen suursiivouksen yhteydessä tai jos epäilee jonkin olevan vialla. Ihmisen iholla on erilaisia rasvoja ja suoloja, jotka ärsyttävät kotilon herkkää ihoa, kaikenmaailman kemikaaleista puhumattakaan.
Jos kotiloa käsitellään, tulee se suorittaa aina kostein käsin. Tarvittaessa käsiä kastellaan välillä (esim. kuvauksen yhteydessä, kun kotilo on pidemmän tovin kädessä). Kädet pestään huolella ennen ja jälkeen käsittelyn. Kotiloa ei ikinä saa nostaa kuoresta, jos se on liimautuneena tiukasti johonkin. Tämä saattaa pahimmassa tapauksessa repiä kuoren irti itse eläimestä! Jos kotilo täytyy saada irti esim. terraarion seinästä, kannattaa sitä varovasti tuuppia jotta se menisi mahdollisimman paljon kuoreensa, ja sitten sujauttaa sormenpää eläimen ja seinän väliin, koko ajan toisella kädellä (tai muilla sormilla) kuoresta tukien.

Ylimääräistä käsittelyä on aina hyvä välttää, sillä kotilot ei ole sylieläimiä eikä ne nauti rapsutuksista. Toisinaan näkee myös ihmisten "ulkoiluttavan" kotiloitaan, mikä ei ole sekään eläimen edun mukaista. Kotiloiden on paras olla omassa asumuksessaan, jonne on luotu sen luontaista elinympäristöä jäljittelevät olosuhteet.

HANKINTA

Limicolariat on kotimaillaan melko yleinen näky, mutta niitä ei ole vielä lemmikkimarkkinoilla kovinkaan suuria määriä. Viime vuosina niiden suosio lemmikkinä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta esim. Suomessa ei näitä ole vielä kovinkaan paljoa. Uskon että hiljalleen suomalaisetkin rakastuvat lajiin ja näiden suosio kasvaa siinä määrin, että jonkun ajan päästä limicolariat ovat yksiä suosituimpia lemmikkikotilolajeja.

Toistaiseksi en ole nähnyt lajia myynnissä Suomessa kertaakaan, mutta ulkomailta näitä löytyy myynnistä melko runsaasti kun tietää mistä hakee. Iso osa myytävistä on vielä WC (wild captured = luonnosta pyydetty) yksilöitä, mutta lajin yleistyttyä myynnissä näkyy toivottavasti yhä enemmän CB (captive breed) yksilöitä.

Jos ihastuit lajiin ja mielit saada itsellesi sellaisen, selvitä ensiksi mistä, millä aikataululla ja millaisin kustannuksin saisit kotilosi hankittua. Kannattaa varmistaa kokeneemmilta harrastajilta myyjän/kasvattajan luotettavuus ja pyytää tarvittaessa apua ulkomaantuontien kanssa. 

Mikäli itse tykästyn kovasti lajiin, saatan hankkia muutaman jalostuseläimen lisää ja luoda Suomeen oman L. martensiana-kannan joista yhä useampi voi sitten saada itselleen kauniin ja helppohoitoisen lemmikin.