How about.. No?

Nyt aion kirjoittaa vaihteeksi vähän tiukkaa mielipideasiaa. Enjoy.

Uskoisin että lähes jokainen tätä lukeva omistaa tai on omistanut eläimiä. Ainakin jokainen tuntee jonkun, joka omistaa eläimiä. Ja lähes jokaiselle seuraava ajatus lienee tuttu "Voi kyllä tämä meidän Murre/Mirri/Sulo-hamsteri on niin ihana ja erityinen, että pitäisi sillä ainakin yhdet pennut/poikaset teettää!"

Kuten arvata saattaa, aion siis avautua aiheesta nimeltä eläinten kasvatus.

Eläinten kasvattamiseen liittyy monia asioita, jota maallikko ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Vastuuntuntoisen ja asiantuntevan kasvattajan tulee perehtyä täysin kasvattamaansa eläinlajiin, rotuun, muunnokseen. Ei riitä että tuntee sen oman eläimen, sen parhaat puolet jotka haluaa tuoda esiin, sekä huonot puolet joita tulisi korjata mahdollisimman hyvin eläimelle valittavan "kumppanin" avulla. Ei riitä että eläinten lisääntyminen, jälkikasvun kasvu ja kehitys on mielenkiintoista ja sitä haluaa päästä seuraamaan läheltä. Ei riitä että uskoo löytävänsä hyvät kodit jokaiselle syntyneelle uudelle eläimelle.
Asiaan perehtyneitä kasvattajia on varmasti jokaisen lajin ja rodun kohdalla. Mikset siis jättäisi kasvatushommia heille? Jokunen aika sitten seurasin televisiosta, kuinka nuori pojankloppi halusi teettää "ainakin yhdet pennut" nuorella kanariandoggi-rotuisella uroksellaan. Koira oli käytökseltään varsin mahdoton sillä omistaja ei pitänyt tärkeänä kouluttaa koiraa. Omistajalla ja koiralla oli selkeästi hyvä side, mutta se ei muuta puuttuvaa tietotaitoa koirankoulutuksen ja asianmukaisen hoidon suhteen. Puhumattakaan pentujen teettämisestä.
Kirjoitin googleen rodun "kanariandoggi", ja mikä pistikään silmääni ensimmäisenä?

Koira raateli pahoin 8-vuotiaan tytön

Järkyttävää. Kerrassaan järkyttävää. Haluaisinpa tietää tilanteen taustat paremmin. Oliko koira todella kyseisen naisen omistama, vai ehkä esim. egopuutteisen poikaystävän? Oliko koira hankittu kasvattajalta vai tutulta, jolle "sattui" syntymään pentuja omalle canariolle? Oliko omistaja perehtynyt rodun alkuperään, käyttötarkoituksiin sekä luonteeseen? Vai oliko rotuvalinnan syy juuri "Yksi vaarallisimmista koiraroduista ja monessa maassa rotu on kielletty."  ? (lähde: http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=378) Mietin vain.

Katso myös yllä mainitsemani ohjelma: http://www.ruutu.fi/ohjelmat/isannan-ja-koiran-kaytoskoulu-amerikassa/kausi-3-jakso-4-ongelmalliset-miehuuden-jatkeet

Ettei nyt menisi kauheasti ohi asian; pointtini oli siis seuraavanlainen. 

1. Onko kellä tahansa oikeus teettää lemmikillään jälkikasvua? Onko se todella sallittavaa, että jokainen Maija-Santeri saa teettää maailmaan lisää, kenties kanssaihmisten henkeä uhkaavia eläimiä? 

2. Riittääkö esimerkiksi koiralla teetettävän pentueen syyksi "kun tää on niin hieno koira" tai "juttelin parin kaverin kans ja ne haluis kans tälläset" ? Onko siihen todella tarvetta? Eikö samanrotuista koiraa löydy vastuulliselta kasvattajalta, joka on huolella suunnitellut pentueen ja joka osaa opastaa tulevaa omistajaa kyseisen koiran ylläpidosta?

3. Onko ylipäätään hyvä asia, että lähes ketä tahansa saa käyttöönsä (vaarallisia) eläimiä?

Tiedän, ettei ole mahdollista estää tiettyjä ihmisiä hankkimasta tietynlaisia eläimiä. Ainoa mitä voi yrittää tehdä, on järjen puhuminen.

Tarvitseeko pikkukoiria kouluttaa?

Joku saattaa nyt miettiä, että on kyllä varsin ymmärrettävää ettei kaikenlaisia eläimiä ole hyvä kasvattaa miten sattuu. No mutta entäs vaikka kääpiökoirarodut, näin esimerkiksi. Saako niitä teettää maailmaan miten haluaa, sillä ne ovat niin pieniä eikä kellekkään vaaraksi? Onko se hyväksyttävämpää? Mielestäni ei ole. Ja sama koskee monia muitakin eläimiä, kuten kaneja. Kaneja kasvattelee nykyään lähes jokainen kaniharrastaja. Kuka ei tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi joskus teettänyt kanipoikuetta? 

Keskustelufoorumeilla pyörii myös n. 10-vuotiaita (arvio keskustelutaitojen kypsyydestä päätellen) tyttöjä jotka kehuskelevat teettäneensä lemmikkikanillaan poikasia, jopa kanin ollessa suositeltua astutusikää nuorempi. "Kyllä se niitä pentuja hienosti hoitaa. Ja kyllä niille kodit löytyy, jos ei löydy niin jätän ne tallille (jossa poikaset asuvat, salattuna vanhemmilta)."

Millainen vanhempi sallii tälläisen tapahtuvan? Olen törmännyt myös tapauksiin, jossa kotona asuvat lemmikit ovat saaneet lisääntyä holtittomasti keskenään, lapsen toimesta. Vastuu on aina, aina aikuisella jos alaikäisellä on hallussaan eläviä olentoja.

Meidän Hippu ja Töyhtö iltapalalla :]

Henkilökohtaisesti olen ymmärtänyt kasvattajan vastuun ja kasvattamisen vaikeuden vasta nyt täysin, kun olen itse aloittelemassa ruokahiirten kasvatusta. Ruokaeläimiä kasvattavat ihmiset eivät aina pidä ruokaeläintä yhtä arvokkaana, kuin esimerkiksi sitä omaa käärmettä jolle ruoka kasvatetaan. Miksi? Minusta jokainen elävä olento on arvokas, ja ruokaeläin on arvokas erityisesti siksi, että se ravitsee sen oman, tärkeän lemmikin. Mielestäni ruokaeläimen tulee saada samanarvoinen kohtelu kuin mikä tahansa muu eläin, josta ihminen on päättänyt ottaa vastuun. Silti monet ruokakasvattajat pitävät hiiriään puutteellisella asiantuntemuksella, kohtuuttoman pienissä oloissa sekä rasittavat hiiriemoja aivan liikaa. Ei ole edes hiirelle luonnollista, että naaras synnyttää ja hoitaa poikasia elämänsä alusta loppuun. Usein nämä eläimet lopetetaankin ennen puolen vuoden ikää niiden sairauksien ja uupumuksen vuoksi.

http://www.disposablecages.com/index.html

Kasvattajan vastuu on tuottaa tarkoituksenmukaisia, elinvoimaisia, tervepäisiä sekä hyväkäytöksisiä eläimiä. Kasvattajalla tulee olla asianmukaiset tilat, välineet ja resurssit huoltaa eläimiä. Täytyy omistaa arvostelukykyä sekä tiettyä tilannekylmyyttä; kasvattaja ei voi suhtautua jokaiseen asiaan suurella tunteenpalolla. 

Hyvä kasvattaja teettää jälkikasvua harkitusti, osaa mm. perustella yhdistelmävalintansa (miksi juuri tämä koiras ja tämä naaras), ottaa vastaan palautetta (kenties) muilta kasvattajilta, tuomareilta, lajin/rodun harrastajilta sekä oppii siitä. Hän on myös avoin uusille mielipiteille ja toimintatavoille, eikä usko sokeasti sen "oman tavan" olevan ainut oikea. Hyvä kasvattaja päivittää jatkuvasti tietämystään valitsemansa lajin/rodun osalta.

Useat ihmiset luulevat voivansa "tehdä rahaa" kasvattamalla eläimiä. Tämä tuskin koskaan onnistuu, jos hoitaa homman vastuullisesti. Eläintenpito ei ole halpaa, kuten moni varmasti tietääkin. Verrattain kuitenkin hiiren ylläpito tulee paljon halvemmaksi, kuin vaikka kissan, mutta se ei tarkoita että hiiriä kasvattamalla tekisi voittoa. Ehei. Jos elävästä hiirestä saa myytynä 5-10e, voi vain kuvitella jääkö siitä mitään käteen. Jo pelkästään 5-viikkoinen hiiri on syönyt muutaman euron edestä, päälle kuivikkeet sekä tarvittavat hoitovälineet. Kenties loishäätöhoito ennen uuteen kotiin muuttamista sekä mahdolliset kuljetukset päälle. Ja se oli vasta yksi hiiri, eikä mukaan ole laskettu edes asianmukaista asumusta ja virikkeitä.

   Jotkut kuitenkin yrittävät tehdä voittoa jopa hiiren kokoisella eläimellä, pitämällä niitä ahtaasti huonoissa oloissa, käyttämällä kasvatukseen jopa sairaita yksilöitä ja syöttämällä niille kuka-ties-mitä ettei tarvitsisi käyttää rahaa eläimelle tarkoitettuun ruokaan.

Alla olevasta linkistä näkyy, millaisissa oloissa ruokakasvattajat pitävät eläimiään. Kyseinen kasvattaja tekee vielä pienimuotoista "kasvatustyötä", tukut on sitten ihan erikseen.. Suomalaiset käyttävät tietääkseni enemmän labrahäkkejä, mutta onko se yhtään parempi vaihtoehto?

> Millaisista paikoista tukkujen ruokaeläimet tulevat? <

Käärmeen omistaja: Mistä sinä hankit ruuan käärmeellesi?

Kasvatukseen käytettävän eläimen valinta on suuri päätös; mikä tahansa eläin ei sovi jalostukseen. Mitä sitten tulisi ottaa huomioon? 

• Eläimen alkuperä, vanhemmat, muu suku
• Terveys
• Eläimen ikä; minkä tahansa ikäistä eläintä ei voi käyttää jalostukseen
• Luonne. Vain hyväluonteisen eläimen tulisi jatkaa sukua
• Mihin ollaan yhdistämässä? Sama rotu? Käyttötarkoitus? Ulkonäkö?

Kuulostaako helpolta? No lisätään soppaan vielä mahdolliset turkinmuunnokset, värit ja kuviot, silmien väri, rakenteelliset erot eri linjoissa, "kumppanieläimen" etsintä (kenties ulkomailta) sekä näyttelyttäminen tai kisaaminen eri lajeissa, riippuen ihan eläinlajista sekä rodun käyttötarkoituksista.


Eläinten kasvattajilla on suuri vastuu. Näissä asioissa ihminen ei tee mitään muuta kuin "leiki jumalaa", sillä sitähän se on. 

• Ihminen päättää mitkä eläimet saavat lisääntyä (vertauksena: Luonnossa vain vahvimmat, parhaat eläimet lisääntyvät, ei väreiltään toisilleen sopivat tai "kivaluontoiset") 
• Mitkä niistä jätetään henkiin (vertauksena: Luonnossa ravinto, pedot, sairaudet sekä muut seikat vaikuttavat poikuekokoon ja siihen montako poikasta pääsee jatkamaan sukuaan) 
• Miten niitä hoidetaan ja ruokitaan (vertauksena: Luonnossa lajit syövät aina lajityypillistä ruokaa tai erikoistuvat pikkuhiljaa toisenlaiseen sekä asuvat niille tyypillisissä oloissa) 

Ihmisen hoivissa oleva eläin on täysin avuton. Sellaisiksi ne on jalostettu, sellaisiksi ihminen on ne halunnut. Oletko koskaan miettinyt, että miksi purevaa lemmikkiä ei suvaita? - Helppoa, eihän ihmisen ylläpitämä eläin saa purra. Entä jos eläin koki olonsa uhatuksi? Sallitaanko edes itsensä puolustamista? Onko oikeasti järkevää jalostaa eläimistä lemmikkejä? Eläimiä on pidetty ihmisen "lemmikkeinä" ties kuinka kauan, ja tietäähän sen ettei villieläintä voi pitää lemmikkinä. Sen vaistot ovat erittäin voimakkaat ja se ahdistuu ihmisen läsnäolosta, oudosta ympäristöstä ja erilaisesta ruuasta, laumakokoonpanosta jne.

Mutta täytyykö mennä ääripäähän? Jalostetaan ihmeessä lemmikkirotat siihen pisteeseen, että ne vain möllöttävät passiivisina, sillä pureminen ei ole sallittavaa edes rotalle epämukavassa tilanteessa. Eritysesti jyrsijämaailmassa tälläinen on arkipäivää. Isompien eläinten kohdalla käyntäntö on hieman erilainen. Koiralle tai kissalle voidaan antaa anteeksi pureminen (ellei se kohdistu lapseen). Entäs jyrsijät? Kaasukammioon ne menevät, vaikka purisivat puolustaakseen poikasiaan tai vaikka sanoakseen "minuun sattuu". Päävikaiset elikot ovatkin asia sitten ihan erikseen.

En tiedä vaikuttaako asiaan ainoastaan jalostus ja käsittely, mutta ainakaan omat rottani eivät käyttäytyisi alla olevien tapaan (vaikka ovatkin mitä ihanimpia otuksia, eikä villejä lainkaan). Ainoastaan ehkä lääkityksen alaisina.. Voidaanko siis ajatella että ulkomailla rottia jalostetaan vielä enemmän pehmolelumaisiksi?

On totta että täytyy pitää linjat puhtaina näistä kahjoista elämistä, mutta onko todella tarpeen jalostaa passiivia eläimiä, joilla ei ole enää edes itsesuojeluvaistoa? Koirankin voi opettaa olemaan murisematta, mutta onko hyvä ettei se varoita ennen kuin puree?

   Ei ole luonnollista että esim. hiiriuroksia asutetaan laumoissa vaikka niille olisi luontaista asua naaraslauman kanssa. Jokaisella uroksella on luonnossa oma reviiri. Tässä kohtaa vedontaan siihen, että ihmisen jalostama kesyhiiri on hyvin kaukana villeistä sukulaisistaan. No niinhän se on. Ja juuri siksi että ihminen on halunnut viedä sen niin kauas!

Itsekin tulen asuttamaan hiiriuroksia keskenään, kunnes ne ilmoittavat tarvitsemansa omaa rauhaa. Tässä tapauksessa siirrän urokset ihan omalle reviirilleen, enkä tee kuten useat kasvattajat jotka lopettavat rähinöivät uroshiiret.

Hiiriin verraten, esimerkiksi koirien kohdalla tilanne on toinen. Minulla on mahdollisuus asuttaa useita uros hiiriä erikseen, mutta koiria ei pelkästään tilanpuutteen vuoksi olisi mahdollisuutta jakaa omiin laumoihin. Uroskoirakin voi (luonnollisestä näkökulmasta: pitäisi) pyrkiä olemaan johtajan asemassa; tappeluita syntyy muiden urosten kanssa. Tämä johtaa siihen että toisesta (mikäli se on oma) luovutaan tai sitten vain pyritään pysymään kaukana muista uroksista. Lenkillä huudellaan jo kaukaa "onko se uros vai narttu?" ettei välikohtauksia synny. Tässä kohtaa leikkaus voisi olla paikallaan.

Mielestäni on tärkeää miettiä eläimen luontaisia oloja. Missä se asuu, minkä kokoisella reviirillä, kenen kanssa, mitä se syö, miten lisääntyy? Vaikka koirakin on kaukana villistä sukulaisestaan, on silti helpompi ymmärtää sitä omaa lemmikkiä, kun perehtyy edes hiukan suden elintapoihin.

Monet ongelmat olisivat helposti vältettävissä, kun kaikki miettisivät asioita eläimen näkökulmasta. Ihminen inhimillistää eläintä turhan paljon. Esimerkiksi erakkoeläimiä (erityisesti matelijoita ym.) säälitään hurjat määrät; "Voi, kato miten surulliselta se näyttää! Se on varmaan kauhean yksinäinen. Hankitaan sille kaveri!" Ja näin ihminen asuttaa kaksi eläintä mahdollisesti aivan liian pieneen tilaan. 

Eläin stressaantuu "henkilökohtaisesta" tilanpuutteesta, samoin kuin liian lähellä lajitoveria olemisesta. Ei laumaeläimiäkään voi asuttaa ihan miten sattuu, puhumattakaan eläimistä jotka asuvat aina yksin - lukuunottamatta lisääntymiskausia. 

Eläin ei osaa ajatella kuten ihminen. Se ei ymmärrä ettei ole välttämätöntä lisääntyä vastakkaista sukupuolta edustavan lajitoverin kanssa. Jatkuvasti yhdessä elävä koiras ja naaras (lajista riippumatta) rasittuu jo pelkästään alati hyrräävistä hormoneista. Eläin ei myöskään tiedä onko kumppaniehdokas sen oma sisar tai vanhempi. On eläimiä (kuten hiiret) jotka kestävät sisäsiitosta varsin hyvin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jatkuva lisääntyminen lähisukulaisen kanssa olisi hyväksi kannalle. Ihmisen asuttamatkaan eläimet eivät lakkaa lisääntymästä vain "koska niiden ei tarvitse". 

Painotan taas, että ihmisellä on vastuu eläimestä, sen hyvinvoinnista ja koko elämästä. Ihmisen hoivissa eläin on avuton, toisin kuin luonnossa elävä villieläin.  Jos ihminen sulkee hamsterin karkkilaatikkoon ja antaa ruuaksi teurasjätettä, hamsteri ei voi asialle mitään - ja se kärsii. Kaikkia asioita lemmikinpidossa ja kasvatuksessa tulee katsoa myös eläimen näkökulmasta. Mikä on sille itselleen hyväksi? Miten olisi asian laita luonnossa? Niin karua kuin se onkin, heikot kuolevat ja tekevät tilaa paremmille yksilöille. Näin kannat pysyvät terveinä ja elinvoimaisina. Sama luonnonlaki olisi toisinaan varsin hyvä jopa ihmisten lemmikkien kohdalla.. Siitä asiastakin on tulossa oma postaus!

Älkää ymmärtäkö, että vertaan lemmikkiä ja villieläintä ihan kirjaimellisesti joka asiassa. Lemmikki ei selviäisi luonnossa. Lemmikki on onnellinen ihmisen hoivissa, kunhan siitä pidetään asianmukainen huoli! Moni asia olisi silti paremmin, kun ihmiset muistelisivat sitä, mistä rakkaat lemmikkimme ovat alunperin kotoisin ja mitä ne ovat tehneet. Samat vaistot niilläkin on, vaikkakaan eivät yhtä voimakkaat kuin villeillä sukulaisillaan! :)

Tässä olisi nyt hiukan mietittävää jokaisella. Onko järkevää teettää jälkikasvua miten sattuu, millä tahansa elikolla? Mihin suuntaan eläimiä kannattaa jalostaa? "Villiyden" ääripäähän - passiivisuuteen? Pehmoleluja saa kaupastakin! Onko eläin tosiaan eläin vaistoineen, vai onko se ihana ölliäinen inhimillisine tunteineen ja ajatuksineen,  josta ihminen saa ottaa vastuun?

Pahoittelut taas tekstin epäselkeästä muodosta. Asiaa tuppaa taas olemaan liikaa yhteen postaukseen :/

- Mosse